Baltian hyytyminen rokotti Ramirentia
Rakennuskoneita vuokraavan Ramirentin tulos heikkeni vuoden toisella neljänneksellä. Liikevaihto sen sijaan jatkoi kasvuaan yritysostojen ja investointien vauhdittamana.
– Ramirentin vahva kasvu jatkui vuoden ensimmäisellä puoliskolla, mutta liikevoitto laski johtuen markkinoiden heikkenemisestä erityisesti Baltiassa, toteaa toimitusjohtaja Kari Kallio tiedotteessa.
– Markkinat heikkenivät yleisesti toisella neljänneksellä, ja talouskasvun hidastuminen vaikutti negatiivisesti investointi- ja rakennustoimintaan monissa maissa, joissa Ramirentillä on toimintaa. Ero maiden välisessä markkinakehityksessä on kasvanut.
Yhtiö varoitti jo heinäkuun lopussa tuloksensa heikentymisestä tänä vuonna. Vielä ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksen yhteydessä yhtiö ennakoi tuloksen parantuvan.
Tulos ennen veroja ylsi huhti–kesäkuussa 30,3 miljoonaan euroon, kun se vuotta aikaisemmin oli 34,9 miljoonassa eurossa. Osakekohtainen tulos laski 0,24 eurosta 0,20 euroon.
Liikevoittoa kertyi 35,5 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 36,5 miljoonassa eurossa.
Liikevaihto kasvoi lähes viidenneksen. Sitä kertyi 180,8 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden toisella neljänneksellä oli 152,0 miljoonaa euroa.
Ramirent uskoo vuokrausmarkkinoiden hidastuvan edelleen. Tämän takia investointisuunnitelmia on karsittu ja kustannuksia leikataan.
– Koska suurin osa vuoden 2008 investoinneista on jo tehty, tulemme rajoittamaan investointeja ja odotamme kassavirran olevan positiivisen vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ja nettovelkaantumisasteen paranevan, katsauksessa todetaan.
Ramirent arvioi edelleen koko vuoden liikevaihtonsa kasvavan, mutta tulos ennen veroja ja osakekohtainen tulos jäävät alle viime vuoden tason.















Kommentit (1)