Laroxin tulos lähes ennallaan
Loppuvuoden näkymiä korotettiin hiukan. Yhtiö odottaa koko vuoden tuloksen ja kannattavuuden paranevan viime vuodesta. Myös liikevaihdon ennakoidaan kasvavan.
Yhtiön tulos ennen veroja polki huhti–kesäkuussa paikallaan 3,2 miljoonassa eurossa. Osakekohtainen tulos parani 0,27 euroon vertailukauden 0,18 eurosta.
Tuotteiden kysyntä
säilynyt hyvänä
Liikevaihtoa kertyi 47,5 miljoonaa euroa verrattuna viimevuotiseen 42,7 miljoonaan. Liikevoitto kohosi 3,5 miljoonaan euroon 3,2 miljoonasta eurosta.
Laroxin mukaan yhtiön tuotteiden kysyntä on säilynyt hyvänä. Katsauskauden lopussa yhtiön tilauskanta oli 116 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 54 miljoonaa euroa.
Kuluvan vuoden aikana tilauskannasta arvioidaan toimitettavan noin 65 miljoonaa euroa.
Toisella neljänneksellä uusia tilauksia saatiin 52 miljoonalla eurolla ja koko alkuvuonna 105 miljoonalla eurolla.
Liikevaihdolle
ennustetaan kasvua
Larox odottaa kysynnän jatkuvan suotuisana, ja arvioi konsernin liikevaihdon kasvavan edellisvuoteen verrattuna, mitä katsauskauden lopun tilauskanta osaltaan tukee.
– Materiaalien ja tiettyjen komponenttien saatavuus ovat haasteelliset. Tuloksen ja kannattavuuden arvioidaan parantuvan viime vuoteen verrattuna, katsauksessa kerrottiin.
Ensimmäisen neljänneksen jälkeen yhtiö arvioi, että koko vuoden liikevaihto ja kannattavuus parantunee viime vuodesta.
Ensimmäisellä vuosipuoliskolla saadut tilaukset heijastavat Laroxin mukaan vahvana jatkunutta investointiaktiviteettia suodattimiin. Investointipäätöksiin vaikuttaa erityisesti metallien hyvä kysyntä, jonka odotetaan jatkuvan vahvana.














