Nikkelin hinta söi Outokummun osaketta
Helsingin pörssissä yleisindeksi ja suurin osa vaihtokärjen osakkeista päätyivät selvästi miinukselle.
Vaihdetuimmista osakkeista Outokumpu on ollut suurin putoaja. Yhtiön osake päätyi 8,3 prosenttia miinukselle 22,66 euroon.
Viime kuukauden aikana Outokummun osakekurssi on laskenut jopa viidenneksellä. EQ Pankin analyytikko Erkki Vesola arvioi, että yksi syy kurssikehitykseen on nikkelin hinta, joka on tullut reilusti alas.
– Ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen Outokumpu kertoi 60 miljoonan euron varastotappioista ja seuraavalla kvartaalilla sen olisi pitänyt kääntyä positiiviseksi. Nikkelin hintakehityksen vuoksi Outokummun varastovoitto jäänee varsin pieneksi, Vesola sanoi uutistoimisto Startelille.
Vesola löytää syytä myös rosterimarkkinan yleisestä kehityksestä.
– Asiakkaat odottavat, että nikkelin hinnan lasku ehtii vaikuttaa seosainelisään. Myös loppukysyntä on pehmenemässä etenkin rakennussektorilla ja kodinkoneissa.
Outokummun osakekurssiin on etenkin tänään vaikuttanut tänään se, että investointipankki Merrill Lynch laski Outokummun suositusta ja osakkeen tavoitehintaa. Aiemmin tavoitehinta oli 31,50 euroa ja nyt se laskettiin 24,00 euroon.
Kaivosyhtiö Talvivaara kertoi tänään sopineensa Outokummun kanssa mangaanituotannon edellytysten selvittämisestä Sotkamossa.
Ruukki Group päivän
harvoja valopilkkuja
Yleisindeksi OMXH päätyi 2,0 prosentin laskuun 8636,20 pisteeseen. Vaihtoa kertyi 1,1 miljardia euroa, josta matkapuhelinvalmistaja Nokian osuus oli 439 miljoonaa. Nokian kurssi heikkeni 1,1 prosenttia 15,67 euroon.
Investointipankki Goldman Sachs poisti metsäyhtiö Stora Enson osakkeen "conviction sell" -listaltaan. Yhtiön viimeviikkoinen tulosvaroitus on pudottanut osakekurssia jo alle alan keskiarvon.
Goldman Sachs laski osakkeen tavoitehinnan 7,25 eurosta 6,30 euroon.
– Me emme näe merkittäviä osakekurssia nostavia tekijöitä lähitulevaisuudessa, kirjoittivat Goldman Sachsin analyytikot raportissaan.
Stora Enson kurssi päätyi 3,6 prosenttia miinukselle.
Konepajayhtiö Metso kertoi ostavansa tehtaan Kanadasta. Kauppa lisää Metson suurten kaivoslaitteiden toimituskapasiteettia. Metson osake päätyi kauppauutisesta huolimatta 2,6 prosenttia miinukselle.
Muista vaihtokärjen osakkeista UPM laski 5,8 prosenttia, Sampo 4,0 prosenttia ja Neste Oil 3,2 prosenttia.
Positiivisia uutisia kertoi Ruukki Group, joka myy hoivapalvelunsa ja saa siitä noin kuusi miljoonaa euroa myyntivoittoa. Ruukki Groupin osake päätyi 4,4 prosentin nousuun. Ruukki Group kertoi myös, että Nordea-konsernin omistus yhtiössä on noussut 21,7 prosenttiin.












