Venäjä-sotku painoi Stockmannin kurssia

Pörssin hintatasoa kuvaavat indeksit sahailivat tiistaina eilisten päätöstasojen molemmin puolin. Melko tasapaksussa pörssikaupassa nousevia osakkeita oli lopulta laskevia enemmän suhteessa 6–5 ja indeksit päätyivät pikkuplussalle.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Startel
13.5.2008 18:59
Kommentit 1

Päivän erikoisimman uutisen kertoi Stockmann, jonka kiista moskovalaisen kauppakeskuksen vuokranantajan kanssa johti tavaratalon kylmäkoneiden ja liukuportaiden sähköjen katkaisemiseen ja tavaratalon sulkemiseen. Yhtiön liiketoiminnan kokoon verrattuna pieni uutinen muistutti sijoittajille mieliin Venäjän toimintaan liittyviä riskejä. Yhtiön osake laski uutisen jälkeen heti noin kaksi prosenttia ja päätyi lopulta 3,7 prosentin laskuun.

Tänään sijoittajien huolia ovat lisänneet odotuksia nopeampi kuluttajahintojen nousu Britanniassa ja tuontihintojen reipas nousu Yhdysvalloissa. Julkistetut tilastot voivat ennakoida hintojen nousseen myös euroalueella odotettua voimakkaammin. Nopeutuva inflaatio vaikeuttaa keskuspankkiirien mahdollisia koronlaskuja ja sijoittajat ovat olleet tänään siksi yleisesti varovaisella mielellä. Toisaalta sijoittajia rohkaisi uutinen, jonka mukaan Yhdysvaltojen vähittäismyynti ilman autoja oli noussut selvästi odotettua nopeammin.

02:40Osake
0,00 %
9,69
0,00
0,00 %
4,40
0,00
-2,42 %
5,845
-0,15
+0,90 %
19,16
+0,17
+0,07 %
14,51
+0,01
-4,10 %
5,61
-0,24

Eurooppalaiset pörssi-indeksit ovat liikkuneet pääosin lähellä eilisiä päätöstasoja samaan tapaan kuin Helsingissäkin.

Yleisindeksi OMX Helsinki päätyi 0,05 prosenttia plussalle ja painorajoitettu OMXH Cap nousi 0,3 prosenttia. Vaihtoa kertyi 959 miljoonaa euroa, mistä Nokian osuus oli 450 miljoonaa euroa.

Fortumin ja Sammon
osakkeiden hinnat nousivat


Nokian osake päätyi lievän sahailun jälkeen 0,9 prosentin laskuun.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Muista vaihdetuimmista osakkeista Fortumin ja Sammon osakkeiden hinnat nousivat 0,9 prosenttia. Stora Enson osake päätyi samaan 8,35 euroon kuin eilenkin ja Outokummun osakkeen hinta nousi 1,7 prosenttia.

Päivän tulosjulkistajista rakennuskonserni SRV:n selvä tulosparannus nosti osaketta 3,0 prosenttia. Rakennuskonevuokraaja Cramon tulos heikkeni hieman, mutta liikevaihto pysyi kasvussa. Yhtiön osake nousi 2,4 prosenttia. Pakkauslinjoja ja pakkausmateriaaleja valmistava Elecster kertoi tuloksen paranemisesta ja se piti myös näkymät ennallaan. Yhtiön osake kävi vähällä vaihdolla jopa kahdeksan prosentin laskussa, mutta päätyi lopulta puolen prosentin nousuun.

Rautaruukki kertoi laittomaksi luonnehtimansa, eilen alkaneen lakon laajentuneen Raahen tehtaalla koskemaan jo noin 800 henkilöä. Lakon aloitti eilen noin kymmenen henkilöä ja työnseisauksen odotetaan kestävän noin vuorokauden. Yhtiön osake päätyi kuitenkin 1,9 prosentin nousuun.

Automaatioratkaisuja toimittava Cencorp kertoi toimitusjohtaja Jouni Suutarisen erosta, tappioiden pienenemisestä ja kannattavuuden parantamiseen tähtäävien yt-neuvottelujen aloittamisesta. Yhtiön senttisarjan osake nousi kaksi senttiä eli 9,5 prosenttia 0,23 euroon.

Lisää Aiheesta
UutinenStockmann pysyy kiinni Moskovassa (15.5.2008 09:32)
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
Olen vuosien mittaan lukenut näiden 'uutisten' yhteydessä olevia keskustelupalstoja kuin myös muita Venäjää, venäläisyyttä ja venäläisiä koskevia keskustelupalstoja ja en nyt todellakaan ihmettele miksi suomalaisilla yrityksillä on vaikeuksia Venäjällä. Mentaliteetti kaikissa näissä keskustelupalstoissa on aina ollut 'ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi'.
Ja ihmettelen sitä että tämän voi sanoa missä tahansa ja jopa televisiossa olen tämän kuullut sanottavan.
On olemassa 'herran valittuja kansoja' joista ei samaa voi sanoa joutumatta oikeuden eteen.
Jorma Järvinen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

02:39IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Technopolis Oyj MO 1 0,14 27,27 %
Kurssi nousussa Technopolis 3,55 6,61 %
Kurssi nousussa Solteq (LP) 1,09 5,83 %
Kurssi nousussa Ruukki Group 0,77 5,48 %
Kurssi nousussa Sievi Capital plc 1,03 5,1 %
Kurssi laskussa Etteplan (LP) 2,5 -2,72 %
Kurssi laskussa Revenio Group Corporation 0,35 -2,78 %
Kurssi laskussa PKC Group 13,29 -3,2 %
Kurssi laskussa Stora Enso A 5,61 -4,1 %
Kurssi laskussa Yleiselektroniikka E 5,0 -5,12 %

02:39IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 40,15 M 2,06 %
Kurssi laskussa Stora Enso R 26,61 M -1,36 %
Kurssi laskussa Fortum 25,39 M 0,13 %
Kurssi laskussa Metso 21,05 M 0,18 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 20,81 M -1,51 %

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949