Fortumin Lilius kiistää syytteet

Mikael Liliusta, Perloksen hallituksen kolmea muuta jäsentä sekä yhtiön kahta toimitusjohtajaa syytetään Helsingin käräjäoikeudessa viivyttelystä tulosvaroituksen antamisesta vuodenvaihteessa 2002–2003.
Syyttäjän mukaan varoitus olisi pitänyt antaa jo joulukuussa 2002, kun se annettiin vasta tammikuun 2003 puolivälissä.
Lilius sanoo saaneensa vasta tammikuun 2003 puolivälissä tiedon siitä, että Perlos ei saavuta tulosennustettaan. Liliuksen mukaan hänen saamistaan marraskuun ja joulukuun alustavista tulostiedoista ei voinut vielä tehdä johtopäätöksiä, että Perloksen olisi pitänyt antaa tulosvaroitus.
Liliuksen mukaan Perloksen hallitus toimi juuri niin kuin hyvän pörssiyhtiön hallituksen tuleekin toimia.















Kommentit (2)