Aspo organisoi toimintansa uudelleen
Aspon mukaan uusi organisaatio ja strategia johtuvat yrityskaupasta, jossa yhtiö osti Kauko-Telkon koko osakekannan Keskolta. Järjestelyssä Aspo luopuu vanhasta jaottelusta Chemicals, Shipping ja Systems -divisiooniin.
Uuteen Aspoon kuuluu kolme yritystä eli ESL Shipping, Leipurin-konserni ja Telko sekä uusi Aspo Ventures -yksikkö.
ESL Shipping huolehtii teollisuuden ja energia-alan raaka-aineiden merikuljetuksista ja niihin liittyvistä palveluista. Leipurin-konserni palvelee leipomoteollisuutta toimittamalla raaka-aineita, tuotannossa tarvittavia koneita ja valmistuslinjoja sekä leivontaan liittyvää tietotaitoa.
Telko markkinoi puolestaan teollisuuden tarvitsemia muoveja ja kemikaaleja sekä auttaa kehittämään asiakkaittensa tuotteita ja tuotantoprosesseja. Telkon toimitusjohtajaksi on nimitetty Jari Ranne.
Aspo Ventures -yksikköön kuuluvat yhtiön kehitettävät liiketoiminnat, kuten Autotank, Aspo kertoo tiedotteessaan.
Uuden Aspon liikevaihto oli viime vuonna 495,3 miljoonaa euroa.
Aspo tavoittelee keskimäärin 5–10 prosentin liikevoittoprosenttia. Yhtiö arvioi liikevaihtonsa kasvavan keskimäärin 10-15 prosenttia vuodessa ja sijoitetun ja oman pääoman tuoton olevan keskimäärin yli 20 prosenttia. Osinkoa yhtiön tarkoituksena on jakaa keskimäärin puolet vuoden tuloksesta.














