Vahvan nousun pörssipäivä Helsingissä
Yleisindeksi OMX Helsinki nousi 0,7 prosenttia ja painorajoitettu OMXH Cap 1,7 prosenttia. Vaihtoa kertyi 1 161 miljoonaa euroa, josta Nokiaa 614 miljoonaa euroa.
Nokian osakkeen kurssi laski 1,4 prosenttia 19,45 euroon. Nokian jälkeen vaihdetuimmiksi osakkeiksi nousivat Outokumpu, UPM, Fortum ja Metso.
Yhdysvaltain taloudesta väheni huhtikuussa odotettua vähemmän työpaikkoja, mikä antoi pörssien nousulle lisää vauhtia. Yritysuutisia ei päivälle juurikaan osunut.
Rahoitusalan osakkeita maailmalla nostanut toive luottokriisin helpottamisesta tuki myös Nordeaa, jonka osakkeen kurssi nousi 5,4 prosenttia.
Tuloksensa julkisti Exel, joka samalla ilmoitti myyvänsä outdoor-liiketoimintansa Karhulle. Kävelysauvanvalmistaja varoittaa koko vuoden tuloksensa jäävän tappiolliseksi ja tarkastelevansa salibandyliiketoimintansa vaihtoehtoja. Exelin osakkeen kurssi taipui tuloksen julkistamisen seurauksena aamun 0,1 prosentin alamäestä 1,1 prosentin luisuun. Kauppaa Exelillä käytiin 28 000 euron arvosta.
Kehitysyhtiö Panostaja kertoi ostavansa jäte- ja kiinteistöhuollon laiteratkaisuihin erikoistuneen EcoSirin. Kauppahintaa ei kerrottu. Panostajan kummankin osakesarjan kurssi kiihdytti nousijoiden kärkijoukkoon. Äänivaltaisempaa A-osaketta vaihdettiin 44 000 euron ja B-osaketta 30 000 euron arvosta.
Kovimmassa nousussa olivat Amer Sports, Panostaja, Yleiselektroniikka ja Stockmann.
Eniten laskivat Basware, Glaston, Ålandsbanken, Proha ja HKScan.














