Kirjaudu ▼
 

Sähköinen media lihottaa Talentumia

Mediakonserni Talentum tuplasi alkuvuonna sähköisen liiketoiminnan myyntinsä.

Taloussanomat
29.4.2008 08:42
0

Sähköisen liiketoiminnan osuus liikevaihdosta kasvoi Talentum-konsernissa 13 prosenttiin. Vuosi sitten sähköisten toimintojen osuus oli 7 prosenttia. Tammi–maaliskuussa sähköisen liiketoiminnan myynti kasvoi 107 prosenttia.

Toimitusjohtaja Juha Blomster sanoo, että yhtiö jatkaa sähköisten palveluiden uudistuksia. Tuorein uudistus on lukijoille ilmestynyt Affarsvarlden.se.
Sähköiset mediat piristivät myös yhtiön ilmoitustuloja. Suomen ilmoitusmyynti kääntyi kasvuun. Kasvu oli viisi prosenttia.

Talentum-konsernin liikevaihto oli tammi–maaliskuussa 26,6 miljoonan euroa. Vuosi sitten liikevaihto oli 26,3 miljoonaa euroa.

Blomster sanoo, ettei rahoitusmarkkinoilla alkanut epävarmuus ole vielä heijastunut Talentumin ilmoitusmyyntiin.

– Tulorakennetta monipuolistamalla ja toimintaa tehostamalla pyrimme vähentämään suhdannevaihteluiden vaikutusta, Blomster sanoo.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Suunnitteletko asuntolainan ottamista?