Aspon liikevoitto painui

Teollisuuden logistiikkapalveluja tarjoavan Aspon tulos jatkoi ensimmäisellä neljänneksellä alamäkeä, mutta liikevaihto kasvoi.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Startel
29.4.2008 18:31
Kommentit 1

Loppuvuoden tulosta kampittaneessa kulujen hallinnassa yhtiö kertoi onnistuneensa vuoden aloitusneljänneksellä jo paremmin. Koko vuoden näkymät Aspo piti ennallaan.

Aspon tammi–maaliskuun tulos ennen veroja laski 1,7 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 2,4 miljoonasta. Liikevoitto painui 2,5 miljoonaan euroon vertailukauden kolmesta miljoonasta.

02:38Osake
-0,62 %
6,45
-0,04

Liikevaihto kasvoi 65,2 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 63,1 miljoonasta.

Ensimmäisellä neljänneksellä syntyi tulosta 0,05 euroa osaketta kohti. Vertailukaudella sitä oli 0,07 euroa.

– Markkinatilanteessa ei alkuvuonna tapahtunut merkittäviä muutoksia. Sekä Shippingin että Systemsin markkinat säilyivät vahvoina, mutta Chemicalsin markkinatilannetta leimasi edelleen epävarmuus. Kaikkien liiketoimintaryhmien vertailukelpoinen liikevaihto pysyi kasvu-uralla, mutta tuloskehitys oli vaihtelevaa. Konsernin liikevoitto jäi jonkin verran viimevuotista heikommaksi. Liikevaihdon kasvu oli edelleen vahvaa idässä, ja varsin vaatimatonta kotimaassa ja länsimarkkinoilla. Konsernin kulujen hallinnassa onnistuttiin hyvin, toimitusjohtaja Gustav Nyberg kertoi osavuosikatsauksessa.

Kauko-Telko
tuo tulosta

Näkymäennusteensa Aspo piti ennallaan. Yhtiö odottaa liikevaihdon kasvun jatkuvan ja operatiivisen tuloksen muodostuvan hyväksi. Lisäksi Aspo ennakoi helmikuussa Keskolta ostetun Kauko-Telkon kasvattavan merkittävästi konsernin liikevaihtoa ja sen arvioidaan vaikuttavan myönteisesti myös kuluvan tilikauden osakekohtaiseen tulokseen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kauko-Telko-kauppa odottaa vielä kilpailuviranomaisten hyväksyntää, mutta Aspon mukaan kaupat on määrä toteuttaa kuluvan toisen neljänneksen kuluessa.

– Uusi Aspo on entistä tasapainoisempi ja riskien osalta hajautetumpi kokonaisuus. Se antaa myös enemmän mahdollisuuksia kehittää konsernirakennetta edelleen, Nyberg kuvaili.

Kasvu
tulee idästä

Aspokin varoittaa katsauksessaan maailmantalouden epävarmuuden heijastumisesta erityisesti raaka-ainemarkkinoiden kautta. Yhtiön päähuolenaiheena on Yhdysvaltain talouskasvun hidastumisen vaikutukset Eurooppaan ja Aasiaan.

– Toiminnan kasvu ja tuloksellisuus riippuu pääasiassa teollisuuden kysynnästä Itämeren ympäristössä sekä IVY-markkinoilla. Pohjoismaissa kysyntä näyttäisi olevan vakaalla pohjalla myös kuluvana vuonna. Samoin itämarkkinoilla, erityisesti Venäjällä ja Ukrainassa, kasvun odotetaan jatkuvan.

Lisää Aiheesta
UutinenAspo myllää johtoaan (23.10.2008 09:48)
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
Oli täysin odotusten mukainen tuo Aspon alkuvuosi. Saa nähdä kuinka tuo Kaukotelkon haltuunotto sujuu ja kuinka paljon osia siitä menee myyntiin. Varmasti kemikaalit ja pullantuoksu jäävät. Muu saa mennä. Liikevaihtoa tulisi näin ehkä 2/3 lisää.Paljonko epsiä?
Kyttääjä
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

02:36IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Technopolis Oyj MO 1 0,14 27,27 %
Kurssi nousussa Technopolis 3,55 6,61 %
Kurssi nousussa Solteq (LP) 1,09 5,83 %
Kurssi nousussa Ruukki Group 0,77 5,48 %
Kurssi nousussa Sievi Capital plc 1,03 5,1 %
Kurssi laskussa Etteplan (LP) 2,5 -2,72 %
Kurssi laskussa Revenio Group Corporation 0,35 -2,78 %
Kurssi laskussa PKC Group 13,29 -3,2 %
Kurssi laskussa Stora Enso A 5,61 -4,1 %
Kurssi laskussa Yleiselektroniikka E 5,0 -5,12 %

02:36IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 40,15 M 2,06 %
Kurssi laskussa Stora Enso R 26,61 M -1,36 %
Kurssi laskussa Fortum 25,39 M 0,13 %
Kurssi laskussa Metso 21,05 M 0,18 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 20,81 M -1,51 %

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

02:36OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949