Ostohuhu nostaa vahvasti Tietoenatoria
Dagens Näringsliv kertoo nimettömiin lähteisiin vedoten, että norjalainen Telenor ja tuntematon pääomasijoittaja suunnittelisivat Tietoenatorin yhdistämistä EDB Dusiness Partneriin. Telenor omistaa yli puolet EDB:stä.
– Kyseessä on vanha spekulaatio, joka on taas herätetty henkiin, sanoo Pohjolan analyytikko Hannu Rauhala.
Vanha spekulaatio on ajankohtainen, koska Nordic Capital on tehnyt ostotarjouksen Tietoenatorista. Siksi kilpailevan tarjouksen on aika tulla esiin, jos on tullakseen.
Tietoenatorin osake on vaihtanut omistajaa tänään ennen puolta päivää 16,26 euron hintaan, missä on nousua noin 1,5 prosenttia.
Osake kulkee siis vastarintaan, kun yleisindeksi on ollut samaan aikaan miinuksella vajaat 1,4 prosenttia. Ylimmillään osakkeesta on tänään maksettu 16,48 euroa.
Nordic Capitalin tytäryhtiö Cidron Services on tarjonnut osakkeesta 15,00 euroa.
Myös osakkeen vaihto on ollut vilkasta. Osaketta vaihtui jo ennen aamupäivää selvästi enemmän kuin eilen koko päivän aikana. Tietoenator on ollut Nokian jälkeen pörssin vaihdetuin osake.
Cidron Servicesin tarjous päättyy 28.4. Vähintään viisi päivää ennen tuota Tietoenatorin hallitus antaa oman virallisen lausuntonsa asiasta.














