Nokian vauhti hyytyi
Yleisindeksi OMXH nousi 0,2 prosenttia 9 686,94 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap nousi 0,6 prosenttia 4 979,33 pisteeseen. Vaihtoa kertyi 1 424 miljoonaa euroa, josta Nokiaa 779 miljoonaa euroa
Suurissa vaikeuksissa painiskeleva amerikkalainen kännykkävalmistaja Motorola aikoo jakautua kahdeksi yhtiöksi. Yhtiö julkisti tänään pitkään ennakoidun suunnitelman, jonka mukaan matkapuhelinliiketoiminta irrotettaisiin omaksi pörssinoteeratuksi yhtiökseen. Toiseen, myös pörssiyhtiöön on määrä keskittää Motorolan laajakaistaverkkolaitteiden liiketoiminta.
– Tämänpäiväisestä ilmoituksestakin voi päätellä, että Motorolan fokus on tällä hetkellä hiukan hukassa. Yhtiö menettänee edelleen markkinaosuuttaan ensimmäisellä neljänneksellä ja hyötyjiä tietenkin ovat useimmat muut matkapuhelinvalmistajat, Carnegien analyytikko Janne Rantanen sanoi uutistoimisto Startelille.
Nokian osakkeen kurssi sai Motorolan päätöksestä lisää vauhtia kiihdyttäen vajaasta prosentista jopa lähes kahden prosentin vauhtiin. Iltaa kohti nousu hiipui ja Nokian osakkeen kurssi jäi 0,7 prosenttia miinukselle 19,88 euroon.
Sveitsiläispankki UBS on alentanut Nokian osakkeen suositusta, kun taas saksalainen Dresdner Kleinwortin suositus on "lisää". Goldman Sachs kertoi puolestaan laskeneensa Nokian osakkeen tavoitehintaa puolella eurolla 23 euroon.
Yhtiökokous siivitti Stora Enson osaketta ja sen kurssi nousi 0,8 prosenttia 8,06 euroon.
– Tavoitteenamme on tulla strategisesti riippumattomaksi Venäjältä Suomeen tuotavasta raakapuusta, sanoi Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen yhtiökokouksessa, mutta ei täsmentänyt, millä keinoin tavoite saavutetaan.
Hän ennakoi mahdollisia selluntuotannon rajoituksia, mutta ei tässä vaiheessa kapasiteetin supistamisia.
Metsäyhtiöistä myös UPM:llä oli yhtiökokous. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen odottaa toimialalle yritysjärjestelyitä, joiden toteutumista on tähän asti estänyt ostajien ja myyjien erilainen näkemys yhtiöiden hinnasta. Suomen metsäteollisuuteen hän odottaa rakennemuutoksia, jos Venäjän puutullit toteutuvat.
– Suomessa joudutaan aika suureen savottaan, Pesonen sanoi yhtiökokoukselle.
UPM:n osakkeen kurssi nousi 4,6 prosenttia 12,20 euroon.
Viime päivinä vilkkaan kaupankäynnin kohteena ollut kehitysyhtiö Ruukki Group saa huomenna uuden suuromistajan, kun Venäjän valtion omistama VTB-pankki ostaa runsaat kymmenen prosenttia yhtiön osakkeista. Pörssissä tehtävässä kaupassa myyjänä on sijoittaja Ahti Vilppulan omistama, Luxemburgiin rekisteröity Procomex. Tänään Ruukki Groupin osake jäi puoli prosenttia eilistä alemmaksi.
Teollisuussuodattimia kehittävä ja valmistava Larox ilmoitti perustavansa tytäryhtiön Kiinaan ja yhtiön osakkeen kurssi ponnahti lähes viisi prosenttia plussalle.
Suurehkosta tilauksesta uutisoinut Comptel nousi yli viisi prosenttia. Muita reippaita nousijoita olivat Rautaruukki, HKScan ja Kemira
Osake irtosi Fiskarsin ja Orionin osakkeista, jotka jäivät reiluun laskuun. Kolmantena osakkeena laskijoiden kärjessä oli tulosvaroituksen antaneen Turvatiimiin osake, jonka kurssi laski yhden sentin eli 4,6 prosenttia, tosin vähäisellä vaihdolla.














