Perlokselta ei irtoa osinkoa
Tulosparannusohjelma, jonka tavoitteena oli vähentää vuotuisia kuluja yli 100 miljoonalla eurolla, toteutettiin onnistuneesti. Tämän seurauksena liiketulos kääntyi vuoden jälkipuoliskolla positiiviseksi, ja liiketoimintamalli on nyt terveellä pohjalla, kommentoi toimitusjohtaja Matti Virtanen tiedotteessa.
– Tänä vuonna keskitymme kehittämään palveluvalikoimaamme, erityisesti visuaalisessa mekaniikassa, koristelussa, metalliosaamisessa sekä tuotekehityksessä.
Tulos ennen veroja oli loka–joulukuussa 0,6 miljoonaa euroa voitollinen, kun se vuotta aiemmin oli 7,4 miljoonaa euroa miinuksella. Koko vuoden tappio ennen veroja oli 47,1 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli 43,6 miljoonaa euroa.
Osakekohtainen tulos oli loppuvuonna -0,03 euroa, kun se vuotta aiemmin oli -0,07 euroa.
Liiketulos oli 4,7 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli -4,3 miljoonaa euroa.
Liikevaihtoa kertyi 103,4 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin liikevaihto liikkui 143,9 miljoonaa eurossa. Liikevaihdosta lähes puolet tuli Aasiasta.
Liiketoiminnan nettokassavirta oli loppuvuonna 3,8 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 43,1 miljoonaa euroa.
Perlos ennakoi matkapuhelinmarkkinoiden kappalemääräisen kasvun jatkuvan tänä vuonna vahvana. Virtasen mukaan Perlos pyrkii matkapuhelinten toimitusketjussa kärkikolmikkoon muutaman vuoden sisällä.
Virtanen ilmoitti tällä viikolla eroavansa yhtiön palveluksesta perhesyistä toukokuun lopulla. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön hallituksen jäsen Cor Saris.















Kommentit (4)
Onnea vaan.