Aspo ostaa Keskon tyttären
Kauko-Telko harjoittaa kansainvälistä teknisen alan kauppaa ja sen tärkeimpiä asiakasryhmiä ovat teollisuus sekä julkiset ja yksityiset laitokset. Kauko-Telkon synergiat Keskon muihin liiketoimintoihin ovat olleet vähäiset, myyjäpuoli perustelee ratkaisua.
Toisen neljänneksen aikana toteutettavaksi kaavailtu kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän.
Kesko kirjaa kaupasta tulokseensa noin 31 miljoonan euron kertaluontoisen myyntivoiton.
Aspo puolestaan kertoo Kauko-Telkon tukevan hyvin jo olemassa olevien toimintojen pakettia.
– Kauko-Telkolla on vahvoja liiketoiminta-alueita, jotka sopivat erittäin hyvin Aspo-konserniin. Elintarviketeollisuuden raaka-aineista, laitteista ja palveluista tulee Aspon neljäs liiketoiminta-alue, mikä tuo meille lisää vakautta. Teollisuuden raaka-aineet taas kasvattavat Aspo Chemicalsin uuteen kokoluokkaan. Uusi Aspo on entistä tasapainoisempi ja riskien osalta hajautetumpi kokonaisuus. Se antaa myös enemmän mahdollisuuksia kehittää konsernirakennetta edelleen, Aspon toimitusjohtaja Gustav Nyberg kertoi.
Kauko-Telko-ostoksensa Aspo rahoittaa pankkilainalla. Kaupan myötä yhtiö arvioi liikevaihtonsa kasvavan 500 miljoonaan euroon.














