Sarasvuo: Tästä vuodesta tulee edellistä vaikeampi

– Uskomme, että kuluvan vuoden liikevoitto ylittää edeltävän vuoden liikevoiton, mutta emme ole antaneet guidancea kasvusta, toimitusjohtaja Jari Sarasvuo sanoi esitellessään yhtiön tilinpäätöstä tiedotustilaisuudessa tänään.
Pitkän aikavälin tavoitteenaan yhtiö tavoittelee reipasta kasvua ja hyvää liikevoittoa.
– Kun meidän kasvusysteemikonseptimme on todistanut itsensä ja sen kansainvälistäminen on hyvässä vauhdissa, pystymme melko tasaisesti tuottamaan 15 prosentin orgaanista kasvua kohtuullisella, 15 prosentin liikevoittotasolla. Tämä lupaus tilivelvollistaa meitä siinä vaiheessa, kun meidän ansaintamallimme alkaa olla valmis ja se on kansainvälistetty. Tämä ei esimerkiksi tarkoita tätä vuotta, Sarasvuo sanoo.
Pörssilistattu Trainers' House syntyi viime vuoden lopussa, kun entinen internetkonsultti Satama Interactive ja yritysvalmennusyritys Trainers' House yhdistyivät nykymuotoiseksi Trainers' House -konserrniksi.
Vajaan kolmanneksen uudesta yhtiöstä omistava Jari Sarasvuo sanoo, että yhdistymisen taustalla oli yritysten näkemys niin saatavasta yhteisestä hyödystä ja uusista kasvumahdollisuuksista.
– Syntynyt yhtiö ei syntynyt verosaatavien tai pörssilistauksen tai jonkun muun lyhytkestoisen hyödyn takia. Meidän kokoluokkamme yrityksen ei kannata olla pörssissä, ellei se ole aikeissa tehdä jotakin oikeasti merkittävää. Pörssi on markkinapaikka sellaiselle yritykselle, jolla on vahva kasvutarina.
Kasvustrategiassaan yhtiön ensimmäinen tavoite on kaksinkertaistaa liikevaihto kotimaassa, minkä tehtävänä on tukea laajentumista ja yritysostoja ulkomailla.
Talouden yleisesti heikenneet näkymät ovat toistaiseksi vaikuttaneet Sarasvuon mukaan Trainers' Houseen vähän.
– Sovittujen tilausten peruutuksia ei ole tullut. Toimitukset ovat jokseenkin jatkuneet häiriöttä, mutta on havaittavissa, että euron eteen joutuu tekemään aiempaa enemmän töitä. Tämä vuosi on vaikeampi kuin viime vuosi ja huomattavasti vaikeampi kuin edellisvuosi, Sarasvuo sanoo.















Kommentit (9)
Silloin tilaukset vähenevät treenausfirmoiltakin.
Kuitenkin puheet loputtomasta kasvusta jossakin likealalla ovat mielestäni silkkaa hölyn pölyä.
ihmisiä nauramaan silloin kun ei ole mitään syytä naureskella.
Riitää että kasvua on kasvuyrityksissä.
Ihmettelenkin suuresti mitkä puljut rahoittavat tätä helppoheikkibisnestä!
Kas kun ei tämä al feisal (jarin juontajakaveri) ole lähtenyt kuorimaan hölmöiltä pelimerkkejä pois.
??
elää niin kuin opettaa, niin suhteessa
menee paremmin kuin muilla.