Pörssi hiihti alamäkeen
Markkinoita hyydytti Yhdysvaltojen kuluttajahintojen ennakoitua suurempi nousu viime kuussa. Inflaation kasvaessa Yhdysvaltain keskuspankin on vaikeampaa laskea korkoja ja tukea talouskasvua. Myös öljyn hinnannousu säikytti markkinoita.
Helsingin vaihtokärjessä Nokia päätyi 0,5 prosentin laskussa 24,62 euroon. Outokumpu nousi 0,9 prosenttia, kun taas Rautaruukki oli 2,6 prosentin laskussa. Sampo laski 0,6 prosenttia ja Fortum 0,6 prosenttia. Metsäyhtiöistä Stora Enso päätyi 2,3 prosenttia ja UPM 2,3 prosenttia alamäkeen. Neste Oilin osakekurssi nousi 3,2 prosenttia ja Nokian Renkaiden prosentin.
Yleisindeksi OMXH laski 0,6 prosenttia 10 791,36 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap puolestaan laski 0,6 prosenttia. Vaihtoa kertyi 1,2 miljardia euroa, josta Nokiaa oli 503 miljoonaa euroa.
Raakaöljyn hinta on laskenut tänään hieman käytyään eilen sadassa dollarissa. Raakaöljyn WTI-laadun maaliskuun toimitusten hinta oli kello 19 New Yorkin raaka-ainepörssissä 99,57 dollaria. Öljyn kallistuminen kiusaa yhtiöitä esimerkiksi raaka-aineiden hinnannousuna tai kuljetuskustannusten nousuna.
Glitnirin ekonomistin Jarkko Soikkelin mukaan yrityksen hinnoitteluvoima ratkaisee sen, kuinka pahasti öljyn kallistuminen viiltää tuloskuntoa.
– Ei ole aina ihan yksinkertaista sanoa, kenellä jää musta pekka käteen. Isoilla yrityksillä, jotka palvelevat nopeasti kasvavia markkinoita ja, joilla kysyntä on voimakasta sekä tarjonta riittämätöntä, on tyypillisesti paremmat mahdollisuudet siirtää nousevat kustannukset omiin hintoihinsa.
– Ehkä arvoketjun keskivaiheilla olevat pienemmät yritykset, jotka toimivat kireästi kilpailluilla markkinoilla ja, joilla on suuria, kustannustietoisia asiakkaita, ovat heikommassa asemassa. Varsinkin, jos ne eivät ole suojanneet kustannusriskejään, Soikkeli toteaa uutistoimisto Startelille.
Tämän päivän tulosjulkistajista laivayhtiö Finnlines varoitteli kallistuvista polttoainekustannuksista.
Finnlinesin tulos oli laskenut. Yhtiö kertoi, että se ei maksa lainkaan osinkoa, koska rahat menevät esimerkiksi laivainvestointeihin. Yhtiö kertoi, että Grimaldi Groupin omistus Finnlinesista oli vuoden lopussa 52,5 prosenttia. Finnlinesin osake päätyi tänään 3,8 prosentin nousuun.
EQ Pankin analyytikon Bengt Dahlströmin mukaan Finnlinesilla on jo pitkään ollut ongelma hinnoittelussaan. Rahtihinnat muualla maailmassa ovat nousseet, mutta Itämerellä ei.
– Kilpailua on ilmeisesti tarpeeksi ja toisaalta yhtiöllä on vahvoja asiakkaita. Esimerkiksi muutokset kapasiteetissa eivät selitä hintoja, Dahlström pohtii Finnlinesin heikkoa hinnoitteluvoimaa.
Finnlinesin suuri kalustoinvestointiohjelma tulee Dahlströmin mukaan huonoon aikaan. Suhdannetilanne on kaikkea muuta kuin selkeä. Yhtiö sanoo itsekin tiedotteessaan, että yleinen talouskehitys Euroopassa luo epävarmuutta liiketoimintaympäristöön.
Martela kertoi tuloksensa ennen veroja heikenneen hieman loka–joulukuussa liikevaihdon ollessa hieman nousussa. Koko vuoden tulos kuitenkin parani. Yhtiö esittää osingon tuplaamista viime vuoden 0,25 eurosta 0,50 euroon. Hyvän tilauskannan ja toimistorakentamisen kasvun jatkumisen vuoksi Martela arvioi, että sen koko vuoden tulos paranee viime vuodesta. Yhtiön osake oli 2,6 prosenttia nousussa.
Helsingin pörssin suurimmat nousijat olivat senttiosakkeet Geosentric 40 prosentin nousulla, TJ Group 20 prosentin nousulla ja Aspocomp 11,1 prosentin nousulla. Pörssin suurimpia laskijoita olivat puolestaan M-realin A-osake neljän prosentin laskulla, Keskisuomalaisen A-osake 3,7 prosentin laskussa ja Elisa 3,6 prosentin laskulla.














