Roisi kultamainos kuohuttaa sijoittajia

Martti Kainulainen/Lehtikuva
Roisi kultamainos kuohuttaa sijoittajia
Kultasijoittamista mainostavan ilmoitusliitteen katteettomat lupaukset hämmentävät Suomen Pankkia ja osakesijoittajia.
Risto Pennanen
13.2.2008 06:02
Kommentit 44

– Ei voi olla totta, toteaa Suomen Pankin kulta-analyytikko Eija Salavirta kuullessaan otteita kahdeksansivuisesta ilmoitusliitteestä.

Tavex-nimisen yrityksen Kultalehti kertoo etusivun pääotsikossaan, että "seuraavan viiden vuoden paras sijoitus on kulta.” Liitteen alussa kirjoitetaan, että ”kulta on eräänlainen tukijalka, jonka varaan voi laskea koko eläkevakuutuksensa.” Lisäksi liitteessä väitetään, että ”on edullista ja turvallista sijoittaa kultaan.”

– On kovasti paljon luvattu, jos pystyy varmuudella sanomaan, mikä on paras sijoituskohde viiden vuoden aikajänteellä, sanoo Espoon–Kauniaisten osakesäästäjien toiminnanjohtaja Jaakko Ravald.

Monet Kultalehden väittämistä ovat vähintään rohkeita. Ilmoituslehdessä todetaan, että ”kullan hinta voi tuntua lyhyellä aikavälillä suhteellisen vaihtelevalta, mutta pidemmällä aikavälillä on nähtävissä sen selvä noususuuntaus.”

Todellisuudessa kullan hinta ohitti vasta tammikuussa vuoden 1980 huippuhinnan. Tammikuussa 1980 kulta oli 850 dollarissa. Tiistaina iltapäivällä kulta liikkui 920 dollarin tuntumassa.

Jos puhutaan kullan reaalisesta hinnasta, tulisi kullan nousta yli 2 000 dollariin, jotta vuonna 1980 kultaan sijoittanut olisi omillaan. Tuon tiedon tarkka lukija onneksi löytää Kultalehdestä.

– Tämän vuosituhannen nousua edelsi 25 vuoden lähes yhtämittainen hintojen pudotus. Kovat pudotukset eivät välttämättä korjaannu edes yhdessä sukupolvessa, pohtii Eija Salavirta.

Kulta voi toki olla hyvä sijoitus lähivuosina. Monissa kultamarkkinoiden analyyseissä ensi vuotta pidetään hyvänä kullalle.

Kullan hintakehitystä on kuitenkin vaikea ennustaa.
Kullan hintaan vaikuttaa eniten dollarin kehitys, jonka arvioiminen on mahdotonta. Lisäksi eurosijoittajan kannattaa muistaa, että dollarin vahvistuminen voi heikentää euroa, mikä puolestaan söisi kultasijoituksen arvoa.

Erityisen houkuttava kohde kulta on, jos pelkää globaalin talouden romahdusta tai voimakasta inflaatiota.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Jos uskoo, että finanssijärjestelmässä tapahtuu iso romahdus ja dollarin kurssi romahtaa ja inflaatiopaineet pääsevät valloilleen, kultaa pidetään äärimmäisen hyvänä suojasatamasijoituksena. Mutta näköpiirissä ei näin äärimmäisiä skenaariota ole, pohtii Salavirta.

Kulta voi myös tasapainottaa sijoitussalkkua, koska sen hinta ei välttämättä kulje samaan suuntaan osakkeiden ja bondien kanssa.

Kulta on ikävä sijoitus myös siinä mielessä, että se ei tuota korkoa eikä osinkoa.

– Kulta on aika kylmä aamupala. En suosittele piensijoittajalle, sanoo Jaakko Ravald.

Myös kultasijoittamisen halpuus on rohkea väite. Esimerkiksi kultalaattojen osto- ja myyntihintojen erot ovat monissa tuotteissa lähes kymmenen prosenttia ja enimmillään jopa huikeat 30 prosenttia.

Käytännössä kultalaatan hinnan pitäisi siis nousta vastaavan määrän, jotta sijoittaja pääsisi edes omilleen. Osakekaupassa osto- ja myyntihinnan erot ovat pääsääntöisesti selvästi pienemmät.

Vaikka kyseessä on sijoitustuote, ei kultakauppa ja siihen liittyvä mainonta kuulu esimerkiksi Rahoitustarkastuksen valvontaan.

– Ei olisi haitaksi, jos tällainen toiminta olisi jollain tavalla valvottua, sanoo Jaakko Ravald.

Lisää Aiheesta
UutinenKultakauppias puolustaa mainosta (13.02. 06:03)
UutinenKultakuume villitsee Kaliforniassa (29.3.2008 16:31)
UutinenViranomainen tutkii kohumainoksen (13.2.2008 17:53)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (44)

Huono 0
Kultasijoittamista mainostavan ilmoitusliitteen katteettomat lupaukset hämmentävät Suomen Pankkia ja osakesijoittajia.
Taloussanomat
Huono 0
Itse ajattelin tänään investoida kultaan ja tuoda kimpun kukkia illalla. Yleensä tämän kaltaisen kultainvestoinnin takaisinmaksuaika on äärimmäisen lyhyt. Suosittelen!
viisas sijoittaja
Huono 0
"Kulta on ikävä sijoitus myös siinä mielessä, että se ei tuota korkoa eikä osinkoa."

Tämä väite ei pidä paikkaansa. Kyllä ainakin minun kultani tuottaa osinko ja korkoa kunhan vain löydämme tarpeeksi yhteistäaikaa. Kukat toki myös nopeuttavat osinkojen tulemista.
pete
Huono 0
Joskus taannoin ihmisiä huijattiin sijoitustimanteilla. Nyt ilmeisesti kultahuijarit ovat asialla.
Kalle
Huono 0
Ovatko sijottajat seurakunnan jäseniä ?
Eikö siellä sanota, että älkää kerätkö aarteita maan päälle?

Siis tällä menolla odottaa sijoittajia helvetin tuli !
Älkää kerätkö aarteita maan päälle
Huono 0
Kaikki kauppaa tekevät puhuvat vastoin totuutta, siis valehtelevat. Valehtelun kulttuuri on
syvällä markkinataloudessa
Markkinataloudessa kuuluukin valehdella.
Huono 0
"Lisäksi eurosijoittajan kannattaa muistaa, että dollarin vahvistuminen voi heikentää euroa, mikä puolestaan söisi kultasijoituksen arvoa. "

Eikö dollarin vahvistuminen nostaisi sijoituksen arvoa, kun kullan hinta on dollariin sidottu.
En ole kultaan sijoittamassa
Huono 0
www.minasijoitinkultaanjavoitin.fi
Meskalia
Huono 0
Kulta on ylivoimainen sijoitus.Se tuottaa välitöntä voittoa ja lämmittää talvella niin mukavasti.Kullan voi myös kukittaa,kuorruttaa melkein millä vaan.Kulta on myös kestävä ja muotonsa pitävä sijoitus tulevaisuuteen.
Huono 0
Tuohan on katteeton lupaus vasta sitten, kun se ei toteudu. Ihme otsikointia taas.
Hohoijaa
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

20:15”Facebookin hallinto muistuttaa diktatuuria”
20:02Saadaanko huomenna päätös uudesta Kreikka-tuesta?
19:52Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan
19:26Kreikka antoi Pepsille sakot
18:55Applen televisio voi totella puhetta ja käsiliikkeitä
18:33Kuntauudistus kerää kiitosta yritysjohtajilta
18:10Skanska painui tappiolle
17:26Suurpankki löi katon bonuksille: "Sota lahjakkuuksista on ohi"
17:08Rakennusala ennustaa alamäkeä
16:55Uusi Insinööriliitto pelkää: Nokian brändi katoaa Aasiaan
16:36Saksan parlamentti aikoo äänestää Kreikan tukipaketista
15:50OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat
15:47Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää
15:42Olli-Pekka Kallasvuo ryhtyi pehmoparistoyhtiön enkeliksi
15:30Blue1:n räpiköinti painoi SAS:n tulosta
15:28Nokia nousee pörssissä
15:06Nokian murjoma Salo vaatii: Tieurakasta apua ahdinkoon
14:52Vanhoja uutisia
14:21Uuden sukupolven Opel Zafira kasvoi ja kallistui
14:06Kreikan velkojat kokoontumassa torstaina
13:58Stora Enson Karvinen: Talouden epävarmuus näkyi
13:51Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy
13:45Stora Enson tulos heikkeni – osinko nousee
13:25Fortum lähti sähköautojen latausbisnekseen
12:50Nokia-pomo: Lumiat ovat "Designed in Finland"
12:19Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää
12:11Facebookissa lainataan yöksi viinaa ja olutta
11:55SAK: Nokian toimittava irtisanottujen työllistämiseksi
11:52"Kyllä se siitä huolimatta šokkina tuli"
11:46HS: Pääkaupunkiseudulle ehdotetaan viiden kunnan metropolia
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

20:36IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Incap 0,57 23,91 %
Kurssi nousussa Tieto 13,0 12,85 %
Kurssi nousussa Etteplan (LP) 2,8 8,53 %
Kurssi nousussa Nokian Renkaat 31,87 7,63 %
Kurssi nousussa Kemira 10,32 6,06 %
Kurssi laskussa M-real B 1,8 -3,23 %
Kurssi laskussa Trainers´ House Plc (LP) 0,19 -5 %
Kurssi laskussa Keskisuomalainen A 17,0 -5,03 %
Kurssi laskussa Neo Industrial Oyj 2,75 -6,46 %
Kurssi laskussa Turvatiimi Corporation (LP) 0,11 -8,33 %

20:36IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokian Renkaat 97,9 M 7,63 %
Kurssi laskussa Nokia 54,78 M 0,05 %
Kurssi laskussa Stora Enso R 42,93 M 1,24 %
Kurssi laskussa Sampo A 37,12 M 2,28 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 32,82 M 0,69 %

KalenteriKalenteri

Huomenna – 9.2.2012

USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset/vko 5 (ennuste 370 000, ed. 367 000) 15:30  
EKP:n korkopäätös, tiedotustilaisuus klo 15.30 14:45  
Englannin keskuspankin korkopäätös 14:00  
Britannian teollisuustuotanto joulukuulta (ennuste +0,2 % ed. kk:sta, -3,1 % ed. v:sta, ed. -0,7 % ja -3,1 %) 11:30  
Ranskan teollisuustuotanto joulukuulta (ennuste -0,8 % ed. kk:sta, -0,6 % ed. v:sta, ed. +1,1 % ja +0,9 %) 09:45  
tilinpäätöksiä: Finnair, Fiskars, Glaston, Lemminkäinen, Metso (noin klo 12), M-real (klo 12), Metsäliitto (klo 12), Oriola-KD (klo 8.30), Outotec (klo 9), Pöyry (klo 8.30), Sampo, Stockmann (klo 8), Vaisala    
yhtiökokouksia: Efore (klo 18)    
osavuosikatsauksia: Credit Suisse, Danske Bank    
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949