Eirikuvan tappio paisui
Suurin syy toiminnan tappiollisuuteen on yhtiön tiedotteen mukaan jakeluverkoston ja myyntiorganisaation perustaminen Ruotsiin.
Tappio verojen jälkeen on noin 1,45 miljoonaa euroa. Liikevaihtoa kertyy 6,4 miljoonaa euroa.
Tappio sisältää osakeannista aiheutuneet 1,2 miljoonan euron kulut, jotka on kirjattu neljännelle neljännekselle. Eirikuva listautui vaihtoehtoiselle First North -listalle ensimmäisenä suomalaisyhtiönä viime vuoden lopussa.
Listautumiskulut olivat Eirikuvan mukaan ennakoitua suuremmat, mikä johtui osittain pääomamarkkinoiden heilunnasta.
Eirikuva on jo aloittanut toiminnan uudelleenorganisoinnin ja tehostuksen. Näiden vaikutus alkaa näkyä tänä vuonna.
– Vuonna 2008 keskitymme myynnin kasvattamiseen ja kustannusten vähentämiseen saavuttaaksemme taloudelliset tavoitteemme, sanoo Eirikuvan toimitusjohtaja Merja Ailama-Mäkitalo.
Eirikuva julkistaa tuloksensa 27. helmikuuta.















Kommentit (4)
First Northiin listautuneilta yhtiöiltä ei vaadita kannattavaa liiketoimintaa tai rahoitusselvityksiä.
Rata ei valvo First Northia, joten sisäpiirikaupat rehottavat aivan varmasti.