Nokian johto linjavetojen edessä

Nokian johto linjavetojen edessä
Nokian toimitusjohtajalta Olli-Pekka Kallasvuolta odotetaan visiota muun muassa yhtiön internet-palveluista.
Matkapuhelinyhtiö Nokia esittelee sijoittajille strategiaansa tiistaina Amsterdamissa alkavilla pääomamarkkinapäivillä. Odottevissa on myös uusien matkapuhelimien julkistuksia.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Petri Sajari, Amsterdam
3.12.2007 19:42
Kommentit 10

Nokian tiistaina alkaville pääomamarkkinapäiville osallistuu koko yhtiön johto.

Sijoittavat odottavat Nokialta täsmennystä yhtiön tulevaisuuden suunnitelmiin. Etenkin yhtiön pyrkimys laajentaa liiketoimintaa internet-palveluihin kaipaa vielä rutkasti tarkennusta.

Toinen iso kysymys on Nokian johdon näkemys markkinaosuuden kehityksestä.

Loppuvuonna Nokia todennäköisesti saavuttaa pitkään tavoittelemansa 40 prosentin osuuden matkapuhelinmyynnistä. Nyt johdon pitäisi jo kertoa seuraavasta tavoitteestaan.

Olli-Pekka Kallasvuon toimitusjohtajuuden aikana Nokia on toistanut useasti, että markkinaosuuden lisääminen on kytketty kannattavuuden vahvistamiseen. Molemmista on huolehdittava samanaikaisesti, kummastakaan tinkimättä.

Kuluvan vuoden aikana Nokia on matkapuhelimien laskevasta keskimääräisesti myyntihinnasta huolimatta vahvistanut kannattavuuttaan ja markkinaosuuttaan.

Sijoittajissa kysymyksiä herättää varmasti myös vuodenvaihteessa voimaan astuva uusi organisaatio, ja sen avaamat kilpailuedut.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Nokian liiketoiminta jaetaan kolmeen osaan: matkapuhelimet, palvelut ja ohjelmistot sekä markkinat-yksikkö. Markkinat-yksikkö vastaa Nokian logistiikasta, valmistuksesta, myynnistä ja markkinoinnista.

Uudella organisaatiolla Nokia varautuu alan muutoksiin ja palveluiden sekä ohjelmistojen merkityksen kasvamiseen.

Organisaatiomuutoksen seurauksena myös Nokian tulosraportointi muuttuu. Ensi vuoden alusta Nokia raportointiyksiköitä on kaksi: matkapuhelimet ja palvelut sekä verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks.

Sijoittajat pelkäävät, että tulosraportoinnin rajaaminen kahteen yksikköön vähentää liiketoiminnan läpinäkyvyyttä. Nykyisin Nokia on kilpailijoihinsa verratttuna kirkkaasti paras tulosraportoija.

Pääomamarkkinapäivien rinnalla Amsterdamisa pidetään Nokia World -tapahtuma. Se on Nokian suurin vuosittainen oma lehdistötapahtuma. Tilaisuudessa esitellään uusia tuotteita ja ohjelmistoja.

Lisää Aiheesta
UutinenUSA avautuu Nokia Siemensille (5.12.2007 14:04)
UutinenNokia painoi pörssin tunnelmaa (4.12.2007 11:08)
UutinenNokia ostaa amerikkalaisyhtiön (4.12.2007 10:29)
UutinenTässä on Nokian ekopuhelin (4.12.2007 10:38)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (10)

Huono 0
Matkapuhelinyhtiö Nokia esittelee sijoittajille strategiaansa tiistaina Amsterdamissa alkavilla pääomamarkkinapäivillä. Odottevissa on myös uusien matkapuhelimien julkistuksia.
Taloussanomat
Huono 0
Nyt olisiki hyvä tilaisuus näyttää suuntaa ja P:tä amerikkalaisille eläkeläisille.
Laittasivat nyt sen pelkän kannattavuus ajattelun sivuun kahdeksi neljänneksi ja kehittäisivät 5K M:llä kunnon softa-alustan niin vois pitkäl tähtäimellä tulevaisuuski näyttää paremmalta.. Luulis, että 1M /kk palkal sais kilpailijoilta aika kasan parasta osaamista, ni 3v softaprojektin tuloksena vois ollaki jotain hienoa.
Symbia R.I.P
Huono 0
N95:n loistava menestys tuskin heikensi korkeamman johdon luottamusta Symbian-alustaan. Eli, ei.
Intelligentti
Huono 0
Läheltä katsottuna Olli-Pekan hartiat näyttävät kapeilta.
Tarkkailija
Huono 0
"Nyt olisiki hyvä tilaisuus näyttää suuntaa ja P:tä amerikkalaisille eläkeläisille."

Voi jumankauta tätä amerikkalaisten mustamaalaamista. Ovatko ainoat NOKIA sijoittajat "amerikkalaisia eläkemummoja" ? Missään muussa maassa ei sijoiteta eikä eläkesäästetä kuin USA:ssa vai ?

On ne mummot pirullista jengiä siellä. Pelaavat vaan Bingoa ja soittelevat välillä Kallasvuon/Paperifirmojen johtajien pöydillä oleviin punaisiin puhelimiin ja käkättävät ja käskevät antaa potkuja suomalaisille proletaareille...
U.S
Huono 0
Nokian myynti romahti Latinalaisessa Amerikassa viime neljänneksellä. Ehkäpä Nokian on aika tarkastella koko Amerikkojen strategia esim periaatteella että tuotetaan markkinakohtaisesti sellaisia puhelimia joita markkinat kaipaavat sen sijaan että tyrkytetään samaa palettia joka kuluttajan käteen huolimatta missä ollaan.
LatAm
Huono 0
Läheltä katsottuna Olli-Pekan hartiat näyttävät kapeilta - harder.
Tarkkailija
Huono 0
hei,mä uskon Nokialla on hyvä strategia ja näkyy markinaosuudessaan kuinka paljon kasvaa koko ajan.
Nokia tänään esettelee uusia kännykköitä ja uusia ominaisuksia multimediassaan myös nostaa oma ennosteita tämän vuoden 4 OVK ja antaa hyvät näkymät vuodesta 2008kin.
Niin Nokia nousee 5-7% ainakin.

Nice investment day for all Nokia investers
Salvador
Huono 0
Rahaa on noksuun satanut ovista ja ikkunoista. Subjektiivisesti ottaen markkinat eivät ole koskaan väärässä eli symbian on siis oikeen toimiva ja hyvä!! Tai kilpailevatkin käyttikset ovat paskaa tai marginaalisia mikä on totuus...

Kaikki muu on roskaa paitsi lopputulos...
Insider...
Huono 0
Valitettavasti ei nouse, vaan jatkaa tasaista laskua 20 euron tuntumaan.
pate
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

02:24IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Technopolis Oyj MO 1 0,14 27,27 %
Kurssi nousussa Technopolis 3,55 6,61 %
Kurssi nousussa Solteq (LP) 1,09 5,83 %
Kurssi nousussa Ruukki Group 0,77 5,48 %
Kurssi nousussa Sievi Capital plc 1,03 5,1 %
Kurssi laskussa Etteplan (LP) 2,5 -2,72 %
Kurssi laskussa Revenio Group Corporation 0,35 -2,78 %
Kurssi laskussa PKC Group 13,29 -3,2 %
Kurssi laskussa Stora Enso A 5,61 -4,1 %
Kurssi laskussa Yleiselektroniikka E 5,0 -5,12 %

02:24IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 40,15 M 2,06 %
Kurssi laskussa Stora Enso R 26,61 M -1,36 %
Kurssi laskussa Fortum 25,39 M 0,13 %
Kurssi laskussa Metso 21,05 M 0,18 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 20,81 M -1,51 %

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

02:24OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949