Metsäosakkeet hiljaisen pörssin nousijoita
Markkinoita on rauhoittanut Japanin pörssin kiinniolo sekä Yhdysvalloissa vietetty kiitospäivän jälkeinen perjantai eli "black friday". Wall Street sulkeutuu tänään jo kello 20.30 Suomen aikaa.
Osakkeet, jotka ovat tippuneet aika paljon viime päivinä hakivat nyt korjausta tasoihin. Uutisissa euron dollarikurssi on ainoa, joka tänään varsinaisesti puhutti, eräs meklari kommentoi.
Yleisindeksi OMXH päätyi prosentin nousuun 11 497,20 pisteeseen. Painorajoitettu portfolioindeksi eteni sekin prosentin verran 5 601,62 pisteeseen. Vaihtoa kertyi 937 miljoonaa euroa, josta Nokiaa oli 413 miljoonaa.
Nokia vahvistui 1,3 prosenttia 26,00 euroon.
Metsäosakkeista UPM kiri 1,3 prosenttia, Stora Enson R-osake 3,1 prosenttia ja M-realin B-osake 3,6 prosenttia.
Paikannuslaitteita ja -ohjelmistoja valmistava Benefon vahvistui 14,3 prosenttia eli yhden sentin 0,08 euroon. Yhtiön uusi geopaikannus- ja verkkoyhteisösovellusalusta on hyväksytty Nokian N95 ja 6110 Navigator -malleihin. Yhtiön kolmannen neljänneksen tulos ennen veroja painui 5,4 miljoonaa euroa tappiolle, kun vuosi sitten tappiota kertyi 1,7 miljoonaa.
Teleyhtiö Elisa hiipui 0,9 prosenttia. Ilmarisen sijoitusjohtaja Jussi Laitinen kommentoi Taloussanomille, että yhtiö ymmärtää Elisan suurimman omistajan Novatorin vaatimuksen saada oma edustajansa hallitukseen, mutta ei vaatimusta Elisan pilkkomisesta. Ilmarinen on Elisan toiseksi suurin omistaja.
Raskaasti tappiollinen piirilevyvalmistaja Aspocomp on sopinut suomalaispankkien kanssa velkojensa uudelleenjärjestelystä. Sopimus tulee voimaan, jos yritysjärjestelyä koskeva sopimus kiinalaisen Meadville Holdingsin kanssa toteutuu. Aspocomp loikkasi 15,4 prosenttia eli kaksi senttiä.
Konsultointi- ja suunnitteluyritys Pöyry kertoi solmineensa 5,5 miljoonan euron arvoisen sopimuksen projektinjohto- ja suunnittelupalveluista Sveitsissä. Osake lipesi 0,4 prosenttia.
Mainontaan, viestintään ja uusmediaan erikoistunut Evia myy tytäryhtiönsä Frame Graphicsin liiketoiminnan uudelle perustettavalle yhtiölle. Kauppahinta on 350 000 euroa. Evian kurssi loikkasi todella kevyellä vaihdolla kymmenen prosenttia.
Muista vaihdetuimmista Outokumpu heikkeni 0,4 prosenttia ja Fortum 2,1 prosenttia. Sampo vahvistui 3,3 prosenttia, Rautaruukki 2,6 ja Metso 1,9 prosenttia. Outotec kipusi kuusi prosenttia.














