Amer suurkaupoista jymynousuun pörssissä
Yleisindeksi OMXH nousi 0,6 prosenttia 12656,80 pisteeseen ja painorajoitettu OMXH Cap peruutti puoli prosenttia. Vaihtoa kertyi 2,1 miljardia euroa.
Nokia vahvistui 2,5 prosenttia 28,60 euroon. Ovi-palvelusopimus teleoperaattori Vodafonen kanssa on Nokian mukaan hyvin merkittävä yhtiölle. Nokia Siemens Networks sai puolestaan ohjelmistopohjaisen matkapuhelinkeskuksen tilauksen Elisalta. Kaupan arvoa ei kerrottu.
Vakuutusyhtiö Sammon tulos ennen veroja laski heinä-syyskuussa lähes kolmanneksen vuotta aiemmasta. Syy oli yhtiön vahinkovakuutuksessa.
Ifin osalta sijoitustoiminnan tuotot olivat sen verran alhaisemmat, että vahinkovakuutuksen tulos oli heikompi kuin mitä konsensusennusteissa ennakoitiin, kommentoi OKO:n analyytikko Suvi Kosonen.
Sammon osake laski 1,6 prosenttia 20,89 euroon.
Amer Sportsin osakkeella tehtiin alkuillasta 166,6 miljoonan euron suuruinen kauppa, jossa vaihtui reilut 12 prosenttia osakkeista. Myöhemmin suurella osakepotilla tehtiin muitakin kauppoja. Viime aikoina yhtiön brittiläinen suuromistaja Sports Direct ja sijoittaja Ari Salmivuoren Ajanta ovat kasvattaneet siivuaan Amerista. Amer nousi 15,8 prosenttia 21,46 euroon.
Rakennuskoneita vuokraavan Ramirentin tulos ennen veroja parani ja kannattavuus oli ylämäessä etenkin Ruotsissa ja Norjassa. Numerot eivät kuitenkaan markkinoille riittäneet ja osake valui 5,2 prosenttia.
Lasiteknologiayhtiö Glastonin eli entisen Kyron osake vetäytyi neljä prosenttia. Yhtiön liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä parani heinä-syyskuussa 4,0 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 3,5 miljoonasta eurosta ja myös koko vuodelta odotetaan ylämäkeä.
Muista tulosjulkistajista lievästä tappiosta kertoneen Belttonin osake halventui seitsemän prosenttia, samalla asialla olleen Incapin osake heikkeni 1,8 prosenttia ja tappion kasvusta uutisoineen Elektrobitin osake peruutti puoli prosenttia.
UBS nosti Neste Oilin osakkeen tavoitehintaa eurolla 25,50 euroon. JP Morgan antoi puolestaan Nesteelle uuden korkeamman "neutraali" -suosituksen ja Glitnir "osta" -suosituksen, koska muun muassa jalostusmarginaalit ovat paranemassa. Neste Oil nousi vaisusti 1,1 prosenttia 26,28 euroon.
Amer Sportsin osakkeella tehtiin iltapäivällä suurkauppa, jossa vaihtui 12,1 prosenttia yhtiön osakkeista 19,00 euron hintaan. Myöhemmin osakkeella tehtiin vielä kaksi vastaavansuuruista kauppaa. Amer Sports nousi 15,8 prosenttia 21,46 euroon.
Suunnattua osakeantia institutionaalisille sijoittajille suunnitteleva Technopolis laski kolme prosenttia.
Oral Hammaslääkärit järjestää suunnatun annin puolestaan henkilöstölleen. Yhtiön liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa roimasti, mutta tulos pysyi tappiollisena. Osake jäi 1,2 prosenttia miinukselle.














