Taas uusi euroennätys

Timo Jaakonaho/Lehtikuva
Taas uusi euroennätys
Euroa ovat nostaneet niin USA:n kuin Japanin uutiset.
Euro kipusi aamupäivällä jälleen uuteen ennätyskurssiin suhteessa dollariin. Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinoiden epävarmuus houkutteli pääomaa turvallisemmiksi koettuihin eurosijoituksiin.
Vesa Varhee
6.11.2007 11:55 (päivitetty 16:00)
Kommentit 17

Yhteisvaluutan houkutusta lisäsivät osaltaan tilastot, jotka osoittivat vahvaa kehitystä euroalueen palvelusektorilla.

Uusi ennätys kirjattiin 1,4531 dollariin. Edellinen ennätys oli perjantai-iltana kirjattu 1,4528 dollaria.

Euroa nosti osaltaan myös Japanissa julkistettu heikko suhdanneindikaattori. Se vähensi markkinoiden huolta Japanin keskuspankin koronnoston mahdollisuudesta, ja innosti sijoittajat kärräämään halpakorkoisia lainajenejä ulkomaille.

Yöllä 165 jenissä käynyt euro kiipesi aamupäivän mittaan 166 jenistä 166,5 jeniin. Kalleimmillaan euro maksoi viime kesänä lähes 169 jeniä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Puoleltta päivin julkistettu euroalueen tuottajahintaindeksi innosti euroa entistä korkeammalle. Ennakoitua hivenen enemmän nousseet tuottajahinnat lisäsivät odotuksia Euroopan Keskuspankin koronnostoista, ja euro kiipesi kohti 1,4550 dollaria. Samalla yhteisvaluutta lähestyy 167 jeniä.

Loppuiltapäivästä euro jatkoi etenemistään. Yhdysvaltojen markkinoiden avautuessa se koetteli jo 1,4560 dollarin tasoa.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (17)

Huono 0
Euro kipusi aamupäivällä jälleen uuteen ennätyskurssiin suhteessa dollariin. Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinoiden epävarmuus houkutteli pääomaa turvallisemmiksi koettuihin eurosijoituksiin.
Taloussanomat
Huono 0
Ellei FED vähitellen uskalla tehdä mitä sen olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, eli kiristää rahapolitiikkaa nostamalla korkoja tuntuvasti näemme vielä euron kipuavan 1,6 dollariin ennen vuodenvaihdetta. Eikä lasku tule loppumaan siihen.

Tällä hetkelle Yhdysvallat vuotaa rahaa uskomattomat määrät, eikä nykytilanteessa heikko dollari tuo mitään etua heidän sisämarkkinoilleen. Päinvastoin, tilanne vain pahenee koska suuri osa tuotantolaitoksista on siirretty jo aikoja sitten Kiinaan, Meksikoon ja niin edelleen. Tosiasiassa jenkit ovat tänä päivän suurimmaksi osaksi tuonnin varassa eikä omaa valmistuskapaa enää löydy juuri muulta kuin elintarvike-, auto- ja lentokoneteollisuudesta. Kaikki muu kulutus kohdistuu käytännössä tuontitavaraan.
Ei tässä vielä mitään olla nähty.
Huono 0
sehän mukavaa, Öljy barrelikin maksaa tällä kurssilla n. 62¬, joka on varsin vertailukykyinen hinta aikaan, jolloin 1 euro oli 1,3 dollaria ja öljybarreli maksoi n. 80 taalaa
seuraaja
Huono 0
Aivan. Joko muuten kohta saadaan Finnairilta palautusta koska kerosiini hinnotellaan dollareissa ja käytännössähän polttoainelasku on halventunut
Europekka
Huono 0
Kävin eilen pelaamassa huoltoasemalla uutta hedelmäpeliä ja voitin kokonaiset 20 euroa. Se oli uusi ennätykseni!! Suurin aikaisemmin saamani voitto oli vain 5 euroa. Siinä ei paljon vaimolta kysellä kun mennään huoltsikalle pelaamaan hedelmäpeliä.
Aimo Uljas
Huono 0
täs on nyt sellanen vaara että kriisiä pukkaa ennennäkemättömässä mittakaavassa
hipula
Huono 0
Tällä menolla tienaan pian tuplasti (dollareissa laskettuna) verrattuna "keskiverto" Amerikkalaiseen, kuka se "keskiverto" siellä päin sitten onkaan... sen jälkeen paukuttelen henkseleitäni sinne päin.
Porkkanan purija
Huono 0
Kiinalaiset diversifioi dollarikasojaan. arabit tekee niin myös kun ovat kerran dollareilla myynneetä öljyä jo kauan. ja jenkit tietysti painaa lisää dollareita samalla kun salaavat todellisen M3 lukumäärän. Siinä sopan perusainekset, mausteeksi subprimeä ja tujaus epäluottamusta .

1.6 euroa vasten tulee nopeasti vastaan tätä vauhtia eikä pysähdy siihen. miksi pysähtyisi? Kukaan ei nosta sormeakaan asian eteen ja fed laskee korkoa. tämäkö on sitä tiukkaa jenkki fiskaalipolitiikkaa? nada....
Huono 0
Kyllä jenkkien ulkomaanvelka sulaa tässä pelissä hyvää tahtia. Inflaatio on oikeastaan ainoa tapa hoitaa USAn talousongelmat.
Daniel P.
Huono 0
Totuus tule kun kaikki raaka aineet ja muut kansainvälinen hinnoitelu siirtyy euron. Sitten
1 euro = 3 taala sen takia että amerikalaisille
tule pakko ansaita ensin valutta jos haluavat osta
jotain ulkomailta.
arkiatri
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

10.2.SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja
10.2.Mao-pukujen valmistaja suunnittelee luksusbrändiä
10.2.Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros"
10.2.Joukko kapinoivia ministereitä erosi Kreikan hallituksesta
10.2.Tutkijat: Kuntien pitäisi jakaa enemmän bonuksia
10.2.Salon huonot uutiset ovat Foxconnille hyviä uutisia
10.2.HS: Piraatteja puolustamaan odotetaan tuhansia
10.2.Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
10.2.USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
10.2.USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
10.2.Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
10.2.Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
10.2.Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
10.2.Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
10.2.Tekla jättää tänään pörssin
10.2.Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
10.2.Marimekko nousee laskupörssissä
10.2.Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
10.2.IEA: Öljyn kysyntä laskee
10.2.Anne Mere HKScan Finlandin johtoon
10.2.Laki vakausrahastosta eduskuntaan maaliskuussa
10.2.Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa
10.2.Danske Bank aikaistaa säästöohjelmaansa vuodella
10.2.Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua
10.2.Rapala aikoo pilkkivälineiden markkinajohtajaksi
10.2.Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia
10.2.Raute sai historiansa suurimman tilauksen
10.2.Ranskan teollisuustuotanto väheni odotettua enemmän
10.2.Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen
10.2.Marimekko avaa uusia kauppoja ulkomaille – tulos heikkeni
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

02:15IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Raute A (LP) 9,14 21,38 %
Kurssi nousussa Tulikivi A 0,92 13,58 %
Kurssi nousussa Marimekko 13,84 8,63 %
Kurssi nousussa Wulff Group Plc 2,2 7,32 %
Kurssi nousussa M-real B 1,97 7,07 %
Kurssi laskussa Elecster A 4,6 -4,96 %
Kurssi laskussa Stora Enso A 6,355 -5,57 %
Kurssi laskussa Uponor 7,925 -6,05 %
Kurssi laskussa Tectia Corporation 0,45 -6,25 %
Kurssi laskussa Neo Industrial Oyj 2,65 -8,62 %

02:15IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 79,95 M -1,15 %
Kurssi laskussa Metso 44,19 M -1,02 %
Kurssi laskussa Nokian Renkaat 37,65 M -0,89 %
Kurssi laskussa Fortum 35,18 M -0,44 %
Kurssi laskussa Sampo A 29,75 M -2,24 %

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

02:15OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

9,855-1,30 %-0,13

 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949