Fortumin johtajat tienasivat miljoonia

Mikael Lilius myi viime vuoden lopulla arvopaperikeskuksen tilastojen mukaan vuoden 2002 B -optiopottinsa melkein kokonaan. Hän sai suunnilleen kuusi miljoonaa euroa.
Lisäksi Lilius myi viime vuoden helmikuussa vuoden 2001 B -optiot noin kolmella miljoonalla eurolla.
Lilius nosti vuonna 2006 palkkaa ja palkkioita vajaat kaksi miljoonaa euroa.
Noin kymmenen miljoonan euron tuloilla Lilius nousee yhdeksi kaikkien kovatuloisimmista. Verottaja laskee optiotulot ansiotuloksi.
Hän oli ykkönen ansiotuloilla mitaten jo vuonna 2005, jolloin hän ansaitsi 4,4 miljoonaa euroa.
Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila hankki vuonna 2000 peräti 50,6 miljoonaa euroa. Noin isoihin hankkeisiin Lilius ei kuitenkaan pääse.
Myös muut Fortumin johtajat vaurastuivat tuntuvasti.
Johtaja Tapio Kuula myi viime vuonna optioita Taloussanomien laskelmien mukaan yli viidellä miljoonalla eurolla.
Talousjohtaja Juha Laaksonen ja henkilöstöjohtaja Mikael Frisk saivat optioista kumpikin yli neljä miljoonaa euroa.
Vastaavasti johtaja Christian Lundberg ja kehitysjohtaja Timo Karttinen rahastivat optioilla kumpikin yli kolme miljoonaa euroa.
Fortumin optiota on kritisioitu voimakkaasti. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) on sanonut suureksi virheeksi, että tällaisella toimialalla olevalle yhtiölle tehdään optiojärjestelyjä.
"Tällainen toimiala" viittaa siihen, että kilpailu toimii huonosti sähkömarkkinoilla.
Kilpailun puutteessa Fortum pystyy pitämään yllä korkeita hintoja, mikä parantaa tulosta ja nostaa osakekurssia ja optioiden arvoa.
Optioilla voi ostaa osakkeita ennalta määrättyyn hintaan. Jos osakekurssi nousee tämän hinnan yli, on option arvo karkeasti ottaen osakkeen arvon ja ennalta määrätyn hinnan erotus. Option arvoon vaikuttaa myös odotus siitä, miten kurssi kehittyy jatkossa.
Usein optioita omistavat myyvät ne eivätkä vaihda niitä osakkeisiin.
Taloussanomat laski Fortumin johtajien optiomyyntien arvot vertaamalla arvopaperikeskuksen kauppatietoja optioiden hintaan myyntiaikana.















Kommentit (40)
"Tällainen toimiala" viittaa siihen, että kilpailu toimii huonosti sähkömarkkinoilla.
Kilpailun puutteessa Fortum pystyy pitämään yllä korkeita hintoja, mikä parantaa tulosta ja nostaa osakekurssia ja optioiden arvoa. "
Uskomatonta, että tällainen raha-automaatti luodaan.
Suhdanteet ja maalimanmarkkina laukaisevat jatkuvasti näitä helpossa markkina-asemassa operoivien johtajien löysiä optiorajoja.
Mauri Pekkarinen on tässä asiassa aivan ponneton.
Ymmärtävätkö tästä vastuulliset ihmiset edes hävetä tekojaan?
johtuvat liki 100% ulkoisista tekijöistä eikä johdon hyvyydestä noin suuri optio on täysin kohtuuton.
Sähkön hinta kasvaa muutenkin koska hintaa vedättävät loiset lisääntyvät järjestelmän eri portailla: Kansainväliset pankkiirit voivat
spekuloida päästöoikeuksilla, jos kauppa muuten hiljenee niin
myyvät vaikka toisilleen. On luotu ihmeellinen "hiilidioksidivero"
jossa verottajana ei olekaan kansallisvaltio vaan Pörssicasinon
ainut varma voittaja: pitäjä. Ja nyt en puhu mistään pienestä provikasta joka tulee kaupan välittämisestä vaan nimenomaan
siitä että välittäjä voi samalla olla ostaja tai myyjä.
Itse raaka-aine eli kuuma ilma on ilmaista, siksi siitä saakin hyvän tuoton.
( Näin se on öljypuolellakin: merkittävin hinnan nostaja ei ole raaka-aineen saatavuuteen liittyvät ongelmat vaan spekulantit NY:n ja lontoon pörsseissä. )
Olen varma että jokainen suomalainen on valmis maksamaan korkeampi sähköhinta joten Mikke Lilius, jne. eivät lähtisi töihin ulkomaille. Se olisi valtava menetys Suomelle.