Fuusiohuhut vahvistivat Stora Ensoa
Yleisindeksi OMXH kipusi 0,7 prosenttia ja painorajoitettu OMXH Cap prosentin. Vaihtoa kertyi 1 624 miljoonaa euroa, josta Nokiaa oli 631 miljoonaa.
Nokia lipesi 0,1 prosenttia 27,61 euroon. Investointipankki Deutsche Bank antoi osakkeelle "osta"-suosituksen.
Taiwanilaisen Lite-On Technologyn ostotarjouksen toteutuminen nosti Perloksen päivän toiseksi vaihdetuimmaksi 2,6 prosentin nousuun.
Norjalaislehti Finansavisen kertoi eilen metsäyhtiöiden Norske Skogin ja Stora Enson hautovan fuusiota. Aiemmin viime viikolla vastaavan spekulaation kohteena oli UPM.
Markkinoilla huhuihin suhtauduttiin positiivisesti. Storan Enso kiri 2,8 prosenttia ja UPM 0,9 prosenttia.
– Odotan paitsi aikakauslehtipaperissa niin myös molemmissa hienopapereissa, sanomalehtipaperissa sekä pakkauksissa, varsinkin teollisuuspakkausten osalta, liikehdintää. Toimialalla pelurit ovat edelleen pieniä ja fuusioilla on mahdollista parantaa kannattavuutta, saada synergiaetuja ja lisätä hinnoitteluvoimaa, Glitnirin metsäanalyytikko Sampo Timonen arveli uutistoimisto Startelille.
Energia-, öljy- ja teräsyhtiöitä vahvistivat öljyn ja metallien kallistuneet hinnat. Raakaöljy kipusi tänään uuteen ennätykseen yli 93 dollariin. Fortum vahvistui 2,5 prosenttia, Neste Oil kaksi prosenttia, Outokumpu 1,5 prosenttia ja Rautaruukki 0,1 prosenttia.
Metso Paper toimittaa päällystämätöntä hienopaperia tuottavan linjan Portucel-konsernille Portugaliin, muttei julkista tilauksen arvoa. Metson kurssi päätti viime viikon lukemiin.
Kone kallistui 3,8 prosenttia. Credit Suisse odottaa yhtiöltä muuta toimialaa vahvempaa kehitystä ja toisti sille "outperform" -suosituksen. Pankki asetti osakkeen tavoitehinnaksi 62,5 euroa ja arvioi sen voivan kohota parhaassa tapauksessa 75 euroon. Osakkeen päätöskurssi tänään oli 57,70 euroa.
Elisa upposi 3,6 prosenttia. Markkinoilla arvioidaan laskun johtuvan perjantaisen tulosjulkistuksen jälkeisestä korjausliikkeestä.
Päivän tulosjulkistajista tietotekniikkaratkaisuja toimittava Affecto paransi tulostaan kolmannella neljänneksellä. Osake päätyi 0,5 prosenttia plussalle.
Markkinointiviestintäyhtiö Evia antoi aamulla tulosvaroituksen vain viisi tuntia ennen tulosjulkistustaan. Tappio supistui kolmannella neljänneksellä edellisvuodesta, mutta yhtiö arvioi koko vuoden kertaeristä puhdistetun operatiivisen tuloksen jäävän tappiolliseksi. Kurssi vajosi 6,5 prosenttia.
Deutsche Bank nosti YIT:n osakkeen tavoitehintaa 26 euroon. Pankki arvioi YIT:n voivan paikata Suomen asuntomarkkinoiden mahdollisen hidastumisen vaikutuksia Venäjän rakentamisella sekä lisäksi muulla rakentamisella Suomessa. YIT kertoi tänään rakentavansa Envac-jätteenkeruujärjestelmän Espoon Suurpeltoon. Osake kiri 3,4 prosenttia 21,13 euroon.
Deutsche Bank laski puolestaan Uponorin osakkeen sijoitussuositusta. Uusi suositus on "pidä". Uponor pakitti 0,3 prosenttia.
Metsäkonevalmistaja Ponsse sopi Stora Enso Chinan kanssa metsäkoneiden toimittamisesta Kiinaan. Sopimuksen arvoa ei julkistettu. Ponsse nousi 1,9 prosenttia.
Investointipankki Citigroup nosti Nordean osakkeen tavoitehinnan 11,50 euroon, kun se aiemmin oli 11 euroa. Osakkeen suositus on edelleen "pidä". Nordea eteni 0,3 prosenttia 11,88 euroon.
Ohjelmistoyhtiö Proha kertoi ostavansa ruotsalaisen projektinhallinnan tietotekniikan konsulttiyrityksen Camako Datan. Proha voimistui 6,45 prosenttia.














