Pörssin loppukiri lässähti
Stora Enso jatkoi edelleen alamäessä. Lahtelainen Eirikuva ilmoitti listautuvansa ensimmäisenä OMX:n First North Finland-listalle.
Yleisindeksi OMXH eteni 0,8 ja painorajoitettu OMXH Cap 0,6 prosenttia. Vaihtoa kertyi 1 514 miljoonaa euroa, josta Nokiaa oli 731 miljoonaa.
Nokia päätti 1,1 prosentin nousulla 25,84 euroon. Investointipankki Bear Stearns nosti osakkeen tavoitehinnan 31 euroon 27 eurosta.
UPM palautteli torstain luisuaan vaihtokakkosena 0,7 prosenttia, mutta Stora Enso jatkoi yhä prosentin alamäkeen. Viikossa molempien metsäjättien kursseista haihtui reilut kahdeksan prosenttia.
Stora Enso sai tänään pörssin kurinpitolautakunnalta varoituksen tiedottamisen samanaikaisuusvaatimuksen rikkomisesta. Asia liittyi yhtiön toisen neljänneksen osavuosikatsauksen livahtamiseen internetin kautta julkisuuteen ennen raportin varsinaista julkistusta.
M-realin vaihdetumpi B-osake vahvistui 0,5 prosenttia, vaikka EU:n ilmoitti ottavansa vielä kahden viikon tuumaustauon kilpailunrajoitustutkimuksessa, joka koskee metsäyhtiön aietta myydä paperitukkurinsa Map Merchant paperitukkuri Antalikselle. Komission piti julkistaa päätöksensä 10. lokakuuta, nyt päätöstä odotetaan 24. lokakuuta.
Taiwanilainen elektroniikkakomponenttien toimittaja Lite-On jatkoi ostotarjoustaan Perloksesta kolmella viikolla. Lite-On tarjoaa Perloksesta 5,20 euroa osakkeelta käteisenä. Uutinen siivitti Perloksen 1,2 prosentin nousulla 5,15 euroon.
Sähkön markkinahinnan ennustetaan kaksinkertaistuvan ensi vuonna, mikä pönkitti Fortumia prosentin. Muista vaihdetuimmista Neste Oil kiri 2,9, Kesko 3,7 ja Ramirent 2,3 prosenttia.
Konevuokraaja aloittaa yhteistyön norjalaisen rakennuttajan Veidekken kanssa. Sopimuksen arvo on noin 130 miljoonaa euroa. Myös kilpailija Cramo nousi 3,8 prosenttia.
Metalli- ja konepajayhtiöistä Metso kohosi 1,9 ja ensi viikolla vuoden listayhtiönä täyttävä Outotec 2,2 prosenttia. Entisen Outokumpu Technologyn annista 12,50 eurolla osakkeita ostaneet olisivat tänään saaneet sijoitukselleen lähes viisinkertaisen tuoton.
Stockmann kertoi saaneensa ostotarjouksensa taakse jo 44 prosenttia vaateketju Lindexin omistajista. Vaihdetumpi B-osake liukui 0,4 prosenttia miinukselle.
Vaikeuksissa painiskeleva piirilevyvalmistaja Aspocomp kertoi sopineensa ns. standstill-järjestelystä suomalaispankkien kanssa. Kurssi vahvistui neljä prosenttia, mikä tosin tarkoitti hinnan kallistumista sentillä.
Pörssiin on myös tulijoita. Lahtelainen Eirikuva Digital Image aikoo listautua OMX:n uuteen, pienille kasvuyhtiöille tarkoitettuun First North Finland-listalle. Yhtiö järjestää ensi viikolla suunnatun, enintään 1,2 miljoonan euron annin ja kaupankäynnin on määrä alkaa marraskuussa.
Osakeannin järjestäjä on Privanet Pankkiiriliike ja sen on määrä alkaa ensi viikon tiistaina. Alustava merkintähinta on 0,80 euroa osakkeelta.















Kommentit (2)