Marimekko kurotti pörssissä
Yleisindeksi OMXH päätyi 1,6 prosentin nousuun 11 526,43 pisteeseen. Painorajoitettu portfolioindeksi eteni prosentin verran 5 911,84 pisteeseen. Vaihtoa kertyi 2,3 miljardia euroa, josta Nokian osuus oli 1,1 miljardia.
Nokia nousi kolme prosenttia 24,00 euroon. Kännykkäjätti on kallistunut vuoden aikana noin 60 prosenttia.
Marimekko liikkui päivän mittaan noin seitsemän prosentin nousussa toimitusjohtaja Kirsti Paakkasen vihjailtua Yleisradion haastattelussa, että yhtiö on allekirjoittanut sopimuksen suuren yhdysvaltalaisen yrityksen kanssa. Yhtiö tarkensi kuitenkin alkuillasta tiedotteessaan, ettei se ole tehnyt merkittäviä uusia sopimuksia. Lopulta nousua kirjattiin osakkeelle 4,3 prosenttia.
– Yhtiö tulee tiedottamaan tarkemmin, mikäli neuvottelut etenevät vaiheeseen, jolloin mahdollisen sopimuksen merkitys liiketoiminnan kasvulle ja tuloskehitykselle voidaan arvioida, tiedotteessa todettiin.
Kemira jatkoi eilen alkanutta voimakasta vahvistumistaan ja jäi 6,3 prosentin ylämäkeen. Osake oli alkuiltaan asti pörssin vaihdetuin osake. Valtio laski eilen omistustaan Kemirasta 48,6 prosentista 16,5 prosenttiin.
Elektroniikan sopimusvalmistaja Scanfil tiedotti, että yhtiö on saamassa syytteen tiedottamisrikosepäilystä koskien tulosvaroituksen myöhästymistä vuodenvaihteessa 2005-2006. Syyttäjä vaatii yhtiölle 25?000 euron yhteisösakkoa. Yhtiön osake jäi eiliselle päätöstasolleen.
Konepajayhtiö Metso on saanut 20-30 miljoonan euron arvoisen sopimuksen lastulevylinjan toimittamisesta Venäjälle. Metso kohosi 1,8 prosenttia.
Hissiyhtiö Kone nousi 0,2 prosenttia. Yhtiö on sopinut Land Securities -yhtiön kanssa 32 hissin ja 13 liukuportaiden toimittamisesta Lontoon Square Mileen rakennettavaan One New Change -monitoimikeskukseen. Kone ei kertonut sopimuksen arvoa.
Sijoitusyhtiö Neomarkka nousi 2,7 prosenttia. Yhtiön toisen vuosineljänneksen tulos ennen veroja oli kasvanut kolmeen miljoonaan euroon viime vuoden 1,9 miljoonan euron tappiosta.
Tekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyritys Etteplan harppasi 5,3 prosenttia kerrottuaan aikeistaan järjestää maksuton osakeanti.
Rakennuskoneita vuokraava Cramo ilmoitti perustavansa Venäjälle yhteisen rakennuskonevuokraamon raskaisiin nostureihin erikoistuneen ZAO Rentakran kanssa. Cramo kallistui 3,1 prosenttia.
Metsäyhtiöistä Stora Enso kipusi 0,7 prosenttia, UPM prosentin ja M-real 1,5 prosenttia. Muista vaihdetuimmista Neste Oil eteni 2,2 prosenttia, kun taas Rautaruukki lipesi 1,4 ja Fortum 0,7 prosenttia.















Kommentit (3)