Alusmyynti paisutti Aspon lukuja
Aspo-konsernin tulos ennen veroja nousi huhti–kesäkuussa 13,9 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 1,6 miljoonasta eurosta. Liikevaihto kohosi 65,7 miljoonaan euroon vertailukauden 53,5 miljoonasta. Liikevoittoa kertyi nyt 14,4 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin sitä oli 2,2 miljoonaa.
Aspo on kirjannut toiselle neljännekselle Ms Arkadian myynnistä noin 10 miljoonan euron myyntivoiton.
– Aspon liiketoiminta kehittyi hyvin myönteisesti myös toisella neljänneksellä. Markkinatilanne säilyi suotuisana ja liikevaihdon kasvu jatkui voimakkaana. Tammi–kesäkuun aikana kaikki liiketoimintaryhmät kasvattivat liikevaihtoaan ja paransivat tulostaan, toimitusjohtaja Gustav Nyberg toteaa yhtiön osavuositiedotteessa.
Aspon mukaan sen kaikkien liiketoimintaryhmien näkymät tälle vuodelle säilyvät myönteisinä. Konsernin jatkuvien liiketoimintojen liikevaihdon odotetaan edelleen kasvavan ja alkuvuonna solmittu Chemicals-liiketoimintaryhmän yrityskauppa nostaa kasvua entisestään.














