Okmetic puolitti tuloksensa
Tulos ennen veroja oli 0,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 0,4 miljoonaa euroa. Loppuvuoden tuloksen yhtiö arvioi olevan alkuvuoden tasolla, mutta vähennettynä alkuvuoden teknologiamyynnillä.
Osakekohtainen tulos pysyi muuttumattomana 0,02 eurossa. Liikevoittoa kertyi 0,7 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin tulosta syntyi 1,1 miljoonaa euroa.
Liikevaihto laski hiukan 15,6 miljoonaan euroon 15,9 miljoonasta eurosta. Omavaraisuusaste tammi-kesäkuussa oli 56,8 prosenttia.
Okmeticin anturikiekkoja käytetään erityisesti paine- ja kiihtyvyysantureiden valmistuksessa. Näiden anturityyppien markkinoiden yhtiö ennustaa kasvavan tasaisesti myös tänä vuonna.














