USA:n työllisyys painoi Helsingin pörssin miinukselle
Yhdysvaltain työttömyys kohosi tuoreen tilaston mukaan heinäkuussa ja uusia työpaikkoja syntyi odotettua niukemmin. Uutinen tulkittiin tuoreeltaan ensimmäiseksi merkiksi työmarkkinoiden viilenemisestä. Reaktiot näkyivät välittömästi myös Helsingissä.
– Luvut olivat pettymys ja ne käänsivät kurssit laskuun, todettiin markkinoilta uutistoimisto Startelille.
Yleisindeksi OMXH jäi 1,9 prosenttia painuksiin 11 136,20 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap päätti 2,1 prosenttia miinukselle 5 857,38 pisteeseen. Vaihtoa kertyi 1 832 miljoonaa euroa, josta Nokian osuus oli 1 107 miljoonaa.
Nokia laski 2,2 prosenttia 21,82 euroon. Investointipankit nostivat tänään kilvan arvioitaan Nokiasta ja korottivat osakkeen tavoitehintojaan. Osakkeen tavoitehinnan vaihteluväli on nyt 24-27 euroa.
Wärtsilän tulos painoi B-osakkeen 8,5 prosenttia miinukselle.
– Wärtsilän suhteen odotukset olivat kovat. Pettymyksen takia estimaatteja lasketaan, markkinoilta kerrottiin.
Muut tulosjulkistajat liukastelivat yhtälailla. Öljy-yhtiö Neste Oil painui 2,9 prosenttia, vaikka yhtiö kertoi ennätystuloksesta. Laskun juuri oli Euroopassa, sillä öljyalan osakkeet laskivat tänään 1,7 prosenttia Citigroupin leikattua toimialan sijoitussuositusta.
Ohjelmistoyhtiö Tekla päätyi 18,4 prosenttia miinukselle ja biotekniikkayhtiö Biohit taantui 5,6 prosenttia.
Muista vaihdetuimmista konepajakonserni Rautaruukki pakitti viisi, energiayhtiö Fortum 1,4 ja teräsyhtiö Outokumpu 2,8 prosenttia.
Finanssikonserni Sammon osakkeella tehtiin juuri kaupankäynnin päättyessä 116,5 miljoonan euron suuruinen kauppa. Morgan Stanleyn sisäisenä tehdyssä kaupassa omistajaa vaihtoi 5,5 miljoonaa osaketta 21,19 euron kappalehinnalla. Määrä vastaa noin prosenttia Sammon osakekannasta. Kurssi painui 1,4 prosenttia.
Metsäyhtiöt jäivät pakkaselle. UPM taipui 1,7, Stora Enso 0,9 prosenttia ja M-realin B-osake 1,8 prosenttia.
Maanantaina huhti-kesäkuun tuloksensa julkistavan lääkeyhtiö Orionin osake oli perjantain päätteeksi harvoja plussalle yltäneitä. Orionin B eteni 1,1 prosenttia. Kurssi on noussut vuoden alusta noin 18 prosenttia.














