Nokia avaa designpajan Intiaan
Nokian Intian designstudiossa tulee työskentelemään tiivis joukko Nokian muotoilijoita, jotka tekevät yhteistyötä bangalorelaisen Srishti School of Art, Design and Technology -oppilaitoksen opiskelijoiden sekä nimekkäiden intialaisten suunnittelijoiden kanssa.
– Intia on yksi kuumimmista designmaista juuri nyt ja uskon siellä tekemämme työn vaikuttavan ajatuksiimme uusista muotoilutrendeistä ja -ideoista paitsi Intian, myös monien muiden markkinoiden suhteen ympäri maailmaa, Nokian muotoilujohtaja Alastair Curtis sanoo Nokian tiedotteessa.
Nokia on kasvattanut designryhmäänsä 50 henkilöllä viimeksi kuluneen vuoden aikana. Yhtiössä työskentelee yhteensä 300 matkapuhelinten muotoilijaa.
Nokia teki aiemmin tänä vuonna uuden muotoilustudion Espoon pääkonttoriinsa ja aikoo avata samanlaisen studion Lontooseen myöhemmin tänä vuonna.
















Kommentit (12)
Pistäkää lehmä asialle intiassa se tulee vielä halvemmaksi. Lopulta sen voi laitaa lihoiksi nokian johtajien pöytään espooseen.
!! MAANPETTURIT !!
Monikaan ei tarvitse puhelimeensa kaikkia hienouksia ja peruspuhelimia on onneksi saatavilla, mutta niiden designista käy selväksi, ettei omistaja osaa tai ymmärrä tekniikasta mitään, on varaton tai muuten tippunut kehityksen kyydistä! Saadakseen hyvän näköisen puhelimen, on siis ostettava puhelin ominaisuuksilla, joita ei koskaan tarvitse.