Ydinmyllyn rakentaja
– Toistaiseksi palaute on ollut aika hyvää, yllättävän rauhallista. Ydinhankkeet herättävät suuria tuntoja, joten odotin kärkevämpääkin palautetta, kertoo Mikko Rintamäki viikon tunnelmista.
– Toisaalta ydinvoimasta on keskusteltu Suomessa paljon. Asenneilmasto on kypsä. Minulla on asiassa Outokummun silmälasit, olen Outokummun palveluksessa. Työni on varmistaa sähkönsaanti vakaalla hinnalla ja kasvattaa päästöttömän sähkön osuutta.
– Hiilidioksidipäästöt muuttavat ympäristöä. Asialle on pakko tehdä jotain. Ei ydinvoima ole autuaaksi tekevä ratkaisu, mutta nykytilanteessa se tuntuu ainoalta. Olen pohtinut asiaa paljon: minun on oltava sinut sen kanssa, ja toisaalta hyväksyttävä etteivät kaikki ole samaa mieltä.
– Olen ollut mukana monessa uudessa hankkeessa: 1990-luvulla oli iso asia sähkön osto Ruotsista, sitten tuli sähköpörssi ja päästökauppa.
– Aloitin Outokummussa vuonna 1991, tutkimus- ja käyttöinsinöörinä. Olin opiskellut Otaniemessä, ja tulin tänne töihin heti valmistuttuani. Istun Kokkolassa, Outokummulla oli täällä ennen voimalaitos.
– Olen itse seinäjokelainen, mutta vaimoni on Kokkolasta. Outokummussa ja Kokkolassa on siis mennyt puoli ihmisikää! Ehkä, koska tämä on hyvä paikka.















