Aamukommentti: USA:ssa valoisampaa, Kiinassa rytisee
Teollisuuden toimintaa mittaava ostopälliköiden indeksi osoitti vahvistuvaa kasvua; sekä tuotanto että tilauskanta kehittyivät vahvasti. Samalla hintojen nousuvauhti hidastui.
Toukokuun työpaikkamäärä ylitti odotukset – vaikkakin osittain sen vuoksi että huhtikuun lukemaa tarkistettiin alaspäin.
Rikkana rokassa oli tieto, jonka mukaan myymistä odottavien asuntojen määrä oli laskenut vastoin odotuksia. Se kertoo asuntokaupan joko käyvän edelleen, tai osan myyjistä luopuneen toivosta ja vetäytyneen markkinoilta.
Kiinan osakemarkkinoiden sukellus on jatkunut. Leimaveron korotuksen yllättämät sijoittajat ovat pettyneet, koska hallitus ei ole luvannut markkinoita tukevia toimenpiteitä.
Nousuhuumasta vironneet sijoittajat ovat alkaneet kyseenalaistaa kurssitasoja ja niihin sisältyviä odotuksia, ja keventää osakesalkkujaan.
Kuten aina, viimeisinä markkinakuplaan mukaan tulleet, kokemattomimmat sijoittavat ovat joutuneet pahimmin juhlan maksajiksi, mikä levittää tyytymättömyyttä piensäästäjien keskuuteen.
Japanissa taas yritysten investoinnit ovat jatkaneet kasvuaan, mikä kertoo maan talouden vauhdin olevan kestävän laisella pohjalla.
Raakaöljy kallistui perjantaina. Torstaina 64 dollariin jäänyt West Texas nousi 64,4 dollarista 65,1 dollariin tynnyriltä. Brent kipusi 68 dollarista 69,5 dollariin ja 50,6 eurosta 51,6 euroon tynnyriltä.
Osakemarkkinoilla tilastot innostivat Yhdysvaltojen markkinoita. Dow Jones vahvistui 0,3, S&P 500 ja Nasdaq vajaat 0,4 prosenttia.
Aasiassa suunta on Kiinaa lukuun ottamatta ollut ylöspäin. Yhdysvaltojen tilastot vahvistavat vientialojen odotuksia. Tokiossa Nikkei on noussut 0,1 ja Topix 0,3 prosenttia. Hang Seng on vahvistunut prosentin ja Kospi 1,4 prosenttia. Shanghain yleisindeksi on laskenut 7,2 ja Shenzhenin hieman alle 7 prosenttia. Shanghaissa usea yleisindeksin jäsen on laskenut suurimman sallitun määrän, 10 prosenttia.
Euroopassa vahva öljy vetää Venäjällä toimivia yrityksiä, vaikka Venäjän poliittinen riski on jälleen terävöitynyt presidentti Vladimir Putinin lausuntojen myötä.
Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen viitelainatuotto nousi 4,91 prosentista 4,97 ja kymmenvuotinen 4,89 prosentista 4,95 prosenttiin.
Saksan kaksivuotinen kiipesi 4,40 prosentista 4,43 ja kymmenvuotinen 4,40 prosentista 4,46 prosenttiin.
Vuoden talletuskorko on 4,45 prosentissa euriborin jäätyä 4,46 prosenttiin perjantaina. Vuoden ja kahden vuoden noteerausten mukainen 12 kuukauden korko vuoden kuluttua on noussut 4,41 prosenttiin.
Valuuttamarkkinoilla dollari kipusi tilastojen jälkeen 121,6 jenistä 122 jeniin. Euro kävi 1,339 dollarissa josta kuitenkin palasi 1,345 dollarin tuntumaan. Samalla euro nousi 163,8 jenistä 164,1 jeniin – hyvin lähelle ennätysarvoaan 164,3 jeniä.
Valuuttakauppa odottelee EKP:n korkopäätöstä ja sen yhteydessä saatavaa lausuntoa, josta odotetaan osviittaa ohjauskorkojen tulevasta kehityksestä.
Yhdysvaltojen tilastoanti jää tällä viikolla niukanlaiseksi. Huomenna tiistaina on luvassa työmarkkinoiden kannalta tärkeä palvelualojen ISM-indeksi. Keskiviikkona vuorossa ovat tammi–maaliskuun tuottavuus ja työvoimakustannukset, torstaina kulutusluottojen määrä huhtikuussa ja perjantaina huhtikuun kauppatase.
Euroalueelta on tulossa runsaasti hajatietoja, jonka huippukohtia ovat keskiviikon korkoilmoituksen ohella samana päivänä saatavat euroalueen vähittäiskauppaluvut, torstaina saatavat Saksan kauppa- ja vaihtotaseet huhtikuulta ja perjantainen OECD:n ennakoiva suhdanneindeksi euroalueelle, samaten huhtikuulta.












