Kirjaudu ▼
 

Markkinakommentti: Sijoittajat pelkäävät korjausliikettä

Euroalueen talouskasvu on yllättänyt viime aikoina kerta toisensa jälkeen iloisesti. Sijoittajien luottamus kurssinousuun on viime kuukausina kuitenkin hieman heikentynyt.
Antti Lampinen
5.5.2007 08:01
6

Kasvun moottorina on Saksa, jonka talous on viimein kiihtynyt terveeseen kasvutahtiin.

Ensimmäiseksi nousivat saksalaisten vientiyhtiöiden osakkeet, ne kun hyötyivät Kiinan ja Yhdysvaltain ripeästä kasvusta. Nyt tilanne kotimarkkinoillakin näyttää niin valoisalta, että kurssinousu on tarttunut euroalueen kotimarkkinayrityksiin.

Pitkä nousuputki on tietysti saanut sijoittajat varovaisiksi. Saksalaisten sijoittajien luottamusta mittaava Bull/Bea -mielialaindeksi osoittaa luottamuksen jääneen huhtikuun heilunnan jälkeen varsin alhaiselle tasolle.

Bull/Bear-indeksissä kurssinousua odottavien määrää verrataan kurssilaskua odottavien määrään. Tulos suhteutetaan vielä näkemykseltään neutraalien sijoittajien määrään.

Indeksin laskijoiden mukaan näin saadusta suhdeluvusta ei suoraan voi vetää kovin suuria johtopäätöksiä. Oleellista on muutos suhteessa aikaisempien kyselyiden tuloksiin.

Toukokuussa kurssinousuun uskovien eli ”bullien” määrä hieman kasvoi, kurssilaskua odottavien ”bearien” määrä pieneni. Deutsche Börsen analyysin mukaan osa sijoittajista odottaa pitkän nousujakson jälkeistä korjausliikettä. Varsin harva sijoittaja edelleenkään pelkää talouden perustekijöistä johtuvaa trendikäännettä.

Kurssinousua odottavien määrä on kuitenkin radikaalisti pienempi kuin viime syksynä.

Euroalueen talous on kasvanut, vaikka vahvan euron piti olla myrkkyä euroalueen vientiteollisuudelle. Vahva euro on edelleen suurin uhka euroalueen talouksille.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Analyysiyhtiö GaveKalin mukaan vain saksalaiset vientiyritykset ovat kasvattaneet vientiään vahvan euron aikana. Ranskan teollisuustuotannon kasvu on 2000-luvulla ollut hyvin kituliasta. Italian teollisuustuotanto on 2000-luvulla laskenut.

GaveKal tunnustaa olleensa aiemmissa arvioissa liian pessimistinen euroalueen talouden suhteen. Valuuttakurssien vaikutus vientiteollisuuteen on kiistatta ollut aiempaa pienempi, mutta Saksan vientiteollisuuden julistaminen immuuniksi valuuttakurssien liikkeille on kuitenkin ennenaikaista.

Saksalaisten osakkeiden arvostustasot ovat edelleen kohtuullisia.

Tasearvon, osinkotuoton ja p/e-luvun perusteella saksalaiset osakkeet näyttävät selvästi halvemmilta kuin yhdysvaltalaiset tai japanilaiset osakkeet.

Jos euroalueen kotimarkkinakysyntä jaksaa ottaa talouden vetovuoron, voi euroalueen osakkeista saada mukavan tuoton. Mikäli vahva euro hyydyttää vientiteollisuuden ja kotimarkkinat eivät vedä, voi eurosijoittaja jälleen kerran kokea karvaan pettymyksen.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (6)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Pieni korjausliike saattaa tulla, mutta tuskin sellaista pörssiromahdusta kuin helmikuun lopulla. Syynä sijoittajien mieliin syöpynyt vanha pörssiviisaus sell in May and walk away, buy in September and harvest by spring". Sitten taas mennään lujaa ylös syksyllä. Rahaahan markkinoilla piisaa, kiitos gloobalisti alhaisten reaalikorkojen ja yleisen vaurastumisen. Ja maailmantalouden kasvuhan jatkuu ekonomistien mukaan vahvana ...
Sell in May and walk 5.5.2007 10:01

Anonyymi
TEKNISESTI TARKASTELTUNA TASOKORJAUS TULEE VASTAAN HYVIN PIAN.
ARVIONI MUKAAN JO ALKAVALLA VIIKOLLA RYTISEE. SYKÄYKSENÄ ON
MIKÄ TAHANSA NEGATIIVINEN SIGNAALI.
TAKANA ON SAIRAALLOISEN NOUSUN JAKSO. ESIM. DAX ON NOUSSUT 3500:STÄ 7500: LYHYESSÄ AJASSA. JOS JOKU VÄITTÄÄ, ETTÄ NOIN 60 %
VUODESSA ON SOPIVA INDEKSIVAUHTI, ON TODELLISUUDENTAJU
HUKASSA.
YHDYSVALLOISTA ALKAVA TULOSPETTYMYSTEN JAKSO AJOITTUNEE
TÄLLÄ KERTAA JUURI TÄLLE TOISELLE NELJÄNNEKSELLE. SAMA
KERTAANTUU EUROOPASSA VAHVAN EURON LISÄRASITTEEN KANSSA.

PAINAKAA MIELEEN. ROMAHDUS ON TODELLA LÄHELLÄ.
bearmarkets 6.5.2007 18:04

Anonyymi
Vai "teknisesti tarkasteltuna"? Mitähän "tekniikkaa" käytit MU/TU:n lisäksi?

Aivan sama - parin vuoden syklillä muutaman prosentin kyykyllä ei ole mitään merkitystä.

Helmikuun lopun paniikistakin ollaan reilussa parissa kuukaudessa noustu reilusti pudotusta edeltäneen tason yläpuolelle.

Todellinen syvä kyykky on vielä kaukana. Pientä sahaustahan on aina, mutta se on lähinnä velalla sijoittajien ja niiden, jotka eivät pysty katsomaan kuukautta pidemmälle, ongelma.
Tuomiopäivän pasuuna 7.5.2007 10:55

Anonyymi
Kannattaa keksiä muita sijoitusmuotoja kuin osakemarkkinat, jos jatkuvasti joutuu elämään romahduksen pelossa.

Korjausliikkeet kuuluvat osakesijoittamiseen eikä siinä mitään ihmeellistä ole.
Jos sitä ei voi hyväksyä, kannattaa ehkä mieluummin sijoittaa muualle.

Huvittavaa, että aina kun indeksit nousevat vähän aikaa mukavasti, joku alkaa pakonomaisesti lietsoa "pelkoja".

Aina on jotain pelkoja, korkopelkoja, inflaatiopelkoja, asuntomarkkinapelkoja, taantumapelkoja....hah. Mutta juuri näiden paskahousujen peloillahan ne suuret voitot tehdään ;).

Paniikin iskiessä on loistava tilaisuus ostaa ja tehdä muhkeat voitot - kuten nytkin vuoden aikana jo kahteen otteeseen.
Pelkotila 7.5.2007 10:59

Anonyymi
Noususta on hyvä puhua kun m3 rahamäärä kasvaa yli 10% vuosivauhtia lähes jokaisessa isossa talousalueessa (Jenkit, EU jne.). Onko sillä sitten mitään tekemistä todellisen kasvun kanssa onkin sitten jo toinen juttu :-)
nousuhuumaa 7.5.2007 13:15

Anonyymi
Todellinen syvä kyykky on vielä kaukana.


Se on aina tulossa, joten siihen pitää varautua jotenkin. Jos taas oma sijoitusstrategia on sellainen hyperriskaabeli "ensi kuun vuokrarahat tuplana tai kuitti", niin siellä pörssissä on aivan omaa tyhmyyttään kerittävänä.
Entinen Omenamies 7.5.2007 20:09
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?