Sisäpiiriskandaali laajeni Suomeen

Ruotsin historian mittavin sisäpiiririkosten vyyhti ulottuu myös Suomeen. Sisäpiirikauppoja on tehty suomalaisosakkeilla ja suomalaissijoittajia on tarkasteltu tutkinnan yhteydessä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lotta Nuotio
19.4.2007 06:55
Kommentit 5

Ruotsin historian suurin sisäpiiririkosten vyyhti on paljastunut pohjoismaiseksi.

Myös suomalaisten sijoittajien tekemisiä on selvitetty tutkinnan yhteydessä, kertoo tutkinnan alkuvaiheessa mukana ollut Mats Wilhelmsson Taloussanomille.

– Suomalaisilla arvopapereilla on tehty näitä kauppoja ja on ollut muutamia suomalaissijoittajia, joita on tapauksen yhteydessä tutkittu tarkemmin, sanoo Wilhelmsson, joka työskenteli aiemmin Ruotsin rahoitustarkastuksen markkinavalvonnan johtajana.

Wilhelmssonin mukaan Suomen rahoitustarkastus on tehnyt yhteistyötä tutkinnassa Ruotsin rahoitustarkastuksen kanssa. Rata ei kommentoi asiaa.

Tutkinnassa on ilmennyt, että noin 20 hengen sisäpiirijoukko on toiminut jo muutaman vuoden ajan Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Tähän ydinjengiin ei Wilhelmssonin käsityksen mukaan kuulu suomalaisia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Ei, en usko, että suomalaisia kuuluu tähän ytimeen. Joitakin suomalaissijoittajia on tutkittu mutta en usko, että he ovat edes olleet mukana koko tutkinnan ajan, Wilhelmsson kertoo.

Kahta päätekijäksi epäiltyä henkilöä vaaditaan vangittavaksi, ilmoitti Ruotsin talousrikosvirasto keskiviikkona.

Toinen heistä työskentelee sijoitusyhtiö Cevianissa, toinen Nordea-konsernissa Tukholmassa.

Poliisi löysi toisen päätekijäksi epäillyn kotoa miljoonia kruunuja käteistä.

Lisää Aiheesta
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Ruotsin historian mittavin sisäpiiririkosten vyyhti ulottuu myös Suomeen. Sisäpiirikauppoja on tehty suomalaisosakkeilla ja suomalaissijoittajia on tarkasteltu tutkinnan yhteydessä.
Taloussanomat
Huono 0
Säälin sen.....olis parempi hautanmaalla piilossa.Poliisi löysi toisen päätekijäksi epäillyn kotoa miljoonia kruunuja käteistä! En ihme, että suomalaissijoittajia, joita on tapauksen taitava...osaa etsiminen porsaasreikään joka paikalla. Uskon sen,että kaikissa suomalaissijoittajat samantekevä hommia. :)
Mike
Huono 0
Mitä hemmetin lässytystä tuo on? Kaikki roistot linnaan vaan. Jos joku tulojaan laittomasti maksimoinut pitää itseään pulmusena, niin sitä tärkeämpi on kaivella ja osoittaa, missä on oikean ja väärän raja!
Muutenkin harmittaa kaikenlainen "lipeäminen kaidalta tieltä", pidetään normaalina ja jopa sallittuna napata huumeita silloin tällöin, ainakin bileissä, ym. Sitten vielä vähätellään, että niin kaikki muutkin...

MORA-listi
OHO!
Huono 0
Samat tuomiot, kuin USA:ssa ,siis elinkautiset kaikille.
Takko
Huono 0
Kai niitä Suomessakin paljastuisi enemmän ilman hyväveli järjestelmää?
Josko
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

20:42IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Technopolis Oyj MO 1 0,14 27,27 %
Kurssi nousussa Technopolis 3,55 6,61 %
Kurssi nousussa Solteq (LP) 1,09 5,83 %
Kurssi nousussa Ruukki Group 0,77 5,48 %
Kurssi nousussa Sievi Capital plc 1,03 5,1 %
Kurssi laskussa Etteplan (LP) 2,5 -2,72 %
Kurssi laskussa Revenio Group Corporation 0,35 -2,78 %
Kurssi laskussa PKC Group 13,29 -3,2 %
Kurssi laskussa Stora Enso A 5,61 -4,1 %
Kurssi laskussa Yleiselektroniikka E 5,0 -5,12 %

20:42IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 40,15 M 2,06 %
Kurssi laskussa Stora Enso R 26,61 M -1,36 %
Kurssi laskussa Fortum 25,39 M 0,13 %
Kurssi laskussa Metso 21,05 M 0,18 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 20,81 M -1,51 %

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

20:42OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,56+0,13 %+0,02

 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949