Atrialta oma tarjous Swedish Meatsista
Atria haluaa ostaa Swedish Meatsilta sen lihanjalostuksen ja yhdistää ne Ruotsin Lithellsin lihanjalostustoimintoihin.
Nyt tehdyssä uudessa tarjouksessa Swedish Meats säilyttäisi omistuksessaan ja määräysvallassaan avaintoiminnot eli teurastuksen ja
lihanleikkauksen. Atria olisi kuitenkin valmis ostamaan niistä 20 prosentin vähemmistöosuuden.
– Olemme tutkailleet sikäläistä ilmapiiriä ja lehtikirjoittelua, joissa HK:n tarjousta on kritisoitu. Niinpä päätimme lähteä liikkeelle, kommentoi toimitusjohtaja Matti Tikkakoski.
Suomen toiseksi suurin ruokayhtiö HK Ruokatalo teki marraskuun alussa tarjouksen Swedish Meatsin koko liiketoiminnasta 113 miljoonalla eurolla. Uudelle yhtiölle on annettu jo nimeksi HKScan.
Atria neuvotteli Swedish Meatsin ostamisesta jo kesällä. Tikkakoski ei kerro, miten uusi tarjous eroaa aiemmasta.
Hän ei halua myöskään kommentoida julkisesti, ehtikö HK yllättää omalla avauksellaan vai halusivatko he vain katsoa kilpailijan kortit ennen uutta tarjousta.
– Mielestämme hinta on hyvä ja tarjous on ruotsalaisten kannalta parempi. Tässä alkutuotanto jää heille, Tikkakoski huomauttaa.
Atria on jo nykyisellään Ruotsin toiseksi suurin liha-alan toimija Lithells- ja Sibylla-tuotemerkeillään. Toimitusjohtajan mukaan 10 vuoden kokemuksella sikäläisistä markkinoista on tässä kohtaa merkitystä.
Atrian tarjous on voimassa 31. joulukuuta asti.















Kommentit (2)
Maamme ahnehtiva suuryrityskulttuuri ja mammuttimaisiski paisuvat yritykset, syövät leivän yhä useammalta pieneltä yrittäjältä ja työttömiltä. Tätä on saanut jatkua koko 1990 luvun jälkeisen ajan ja nyt jos koskaan olisi hyvä miettiä oikeasti missä mennään. Kaikki suuret monopolit tulisi purkaa, tai asettaa niille lisää ylimääräisiä sanktioita, koska ne syövät altamme kaiken, millä muu kansa toimii ja elää.