Kirjaudu ▼
 

Elvytysvaatimukset lisääntyvät – STTK, Etla ja PTT huolissaan kasvusta

Jarno Kuusinen
Elvytysvaatimukset lisääntyvät – STTK, Etla ja PTT huolissaan kasvusta
"Positiiviset kasvuhakuiset päätökset vahvistaisivat luottamusta Suomen talouteen", patistaa STTK.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kilpailukykysopimuksen eteneminen on saanut monet huolestuneiksi talouskasvusta. Kulutuskysyntä on tukenut Suomen kansantaloutta viime vuosina, ja ostovoiman leikkaaminen näkyisi väistämättä kasvuluvuissa.

Puheenvuorot vero- tai menoelvytyksen puolesta ovatkin voimistuneet viime viikkoina. Uusimpana toimihenkilöiden keskusjärjestö STTK vaati tänään "talouskasvua ja työllisyyttä liikkeelle sysääviä päätöksiä".

STTK:n mukaan kilpailukykysopimus ei yksin pelasta Suomen taloutta.

– Talouspolitiikkaa tehdään ajassa ja hallituksella tulisi olla reagointikykyä. Positiiviset kasvuhakuiset päätökset vahvistaisivat luottamusta Suomen talouteen, STTK:n johtaja Jukka Ihanus sanoo tiedotteessa.

STTK elvyttäisi muun muassa varmistamalla Raidejokerin rahoituksen ja lisäämällä Tekesin tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitusta. Lisäksi järjestö esittää työttömyysturvan osittaista käyttöä palkkatukena tai starttirahana.

Tutkimuslaitoksetkin suosittavat elvytystä

Ammattiyhdistysliikkeestä tulevat elvytysesitykset eivät yllätä, mutta viime aikoina elvytyksestä ovat puhuneet myös hallitusta lähellä olevat tutkimuslaitokset.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Eilen talousennusteensa julkistaneen Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan kasvuennuste sisälsi oletuksen, että tuloveroja alennetaan 500 miljoonalla eurolla vuonna 2018 ja 2019. Tiedotustilaisuudessa Etlan tutkimusjohtaja Markku Kotilainen sanoi Kauppalehden mukaan, että kilpailukykysopimuksen vastineeksi luvattujen veronkevennysten aikaistamista kannattaisi harkita.

Viime viikolla talousennusteensa julkistanut Pellervon taloustutkimus (PTT) oli selväsanaisempi lisäelvytyksestä. PTT:n mukaan Suomen talouden suunta on mahdollista kääntää, ja tutkimuslaitos vaati veronalennuksia ja julkisia investointeja.

– Jos työmarkkinaneuvotteluissa päästään kasvumahdollisuuksia parantaviin ratkaisuihin, hallituksen olisi syytä lisätä kysyntää heti, PTT esitti.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (54)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Mitään elvytystä ei pidä käyttää, mikäli samaan aikaan ei tehdä myös rakenneuudistuksia, ja yleensäkin ottaen, kotimaisiin kustannuksiin vaikuttavia toimia.

Kyse ei ole pelkästään esim. työmarkkinoista, vaan KOKO kotimarkkinan kustannuksista, pitäen sisällään niin verotuksen, tulonsiirrot, (kotimaan) osingot, palkat, asumisen ja ruoan hinnan, energian hinnan yms yms yms.

Ja kaikki tämä on saatava järjelliseen linjaan avoimella sektorilla harjoitettavan toiminnan kanssa, joka siis pitää voida sisältää sekä investointeja että rekrytointeja, osinkoja ja palkanmaksua.

Kysymys on viennin osuus BKT:sta joka täytyy saada kasvuun, ja samassa prosessissa pitää voida myös Suomi-työn kysyntää kasvattaa juurikin alkaen avoimella sektorilla.


Elvytys väärin tehtynä kasvattaa ainoastaan viennin ulkopuolista osaa BKT:sta, eli vain kotimaiset kustannukset kasvaa, mutta yhtäkään työpaikkaa ei tule lisää vientiin vaan pikemminkin käy päinvastoin, eli aiemmatkin työpaikat lopetetaan koska kustannukset kasvavat.
Anonyymi: Köyhäläinen 23.3.2016 13:01

Anonyymi
PTT:n mukaan Suomen talouden suunta on mahdollista kääntää, ja tutkimuslaitos vaati veronalennuksia ja julkisia investointeja.


Kerrankin on helppo yhtyä jonkin tutkimuslaitoksen vaatimukseen. Yritysverotuksen uudistuksen voisi ajoittaa samoihin aikoihin tavoitteena tehdä omalla päomalla / tulorahoituksella investoinnit edullisemmaksi kuin rahan jakaminen omistajille osinkoina. Ja investoinnit laajasti ymmärrettynä sisältäen myös T&K:n ja myynnin & markkinnoinnin kaltaiset pitkäjänteiset satsaukset. Niistä ja uusista tuotteista & palveluista on pulaa eika palkka-alesta
Anonyymi: Rahapyörimään 23.3.2016 13:09

Anonyymi
Seis heti tuollaisille ajatuksille! Ainoa elvytyksen
kohde tulisi olla palkansivukulujen pienennys jotta
todellisten tuottavien työpaikkojen täyttäminen olisi mahdollista pk yrityksissä.

EU kilpailusäädösten mukaan lähes kaikki urakat
valuvat alihankintaketjutusten myötä ulkomaisille
tekijöille ja firmoille. Joten Suomalaiset tekijät
olisi edelleen kortistossa ja elvytysrahat valuisi
Balttien taskuun.
Anonyymi: PK-Yrityksessä-töiss 23.3.2016 13:13

Anonyymi
Tuloverotusta pitää vähentää tuntuvasti per heti. Näin saadaan ostovoimaa kansalle ja talouden rattaaat pyörimään.

Tämän jälkeen ankaraa kulukuuria julkisen sektorin ähkytautiin.

Tällä reseptillä Suomi nousee suosta.
Anonyymi: VerotAlas 23.3.2016 13:19

Anonyymi
STTK elvyttäisi muun muassa varmistamalla Raidejokerin rahoituksen ja lisäämällä Tekesin tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitusta.


Nyt tulee kyllä miinusta kommenteissa! Talsan palstamulqqujen varjoleikkauslistoillahan Tekes on varmaan "valtion syöttöporsaiden" top kolmosessa.
Anonyymi: Ohhoh 23.3.2016 13:21

Anonyymi
Ongelma vain satuu olemaan siinä, että Suomessa ei ole yhtään päättäjää - ei poliitikkoa, ei etujärjestölobbaria eikä virkamiestä - joka haluaisi laittaa talouden kuntoon. Pelkkiä omanedun tavoittelijoita ...
Anonyymi: Meklari 23.3.2016 13:25

Anonyymi
Tekestä ei tule rahoittaa verovaroin. Tekes tulee lakkauttaa.
Anonyymi: Yyteetpäälle 23.3.2016 13:28

Anonyymi
Mihin ihmeeseen raidejokeria oikeasti tullaan tarvitsemaan, kun länsimetrokin valmistuu kohta? Meno on yhtä kommunismia, jossa kaikille keksimällä keksitään töitä. Aivan kuten byrokraatit nykyään työllistävät itsensä keksimällä erilaisia kieltoja ja lakeja. Mikään ei tunnu syntyvän muusta tarpeesta, kuin rahan...
Anonyymi: Mitäjärkeä 23.3.2016 13:30

Anonyymi
Seis heti tuollaisille ajatuksille! Ainoa elvytyksen
kohde tulisi olla palkansivukulujen pienennys jotta
todellisten tuottavien työpaikkojen täyttäminen olisi mahdollista pk yrityksissä.

EU kilpailusäädösten mukaan lähes kaikki urakat
valuvat alihankintaketjutusten myötä ulkomaisille
tekijöille ja firmoille. Joten Suomalaiset tekijät
olisi edelleen kortistossa ja elvytysrahat valuisi
Balttien taskuun.


Leijonanosan palkan sivukuluista muodostavat 1) työeläkemaksut ja 2) Loma-ajan palkka ja lomarahat. Kumpaa tässä haluaisit itse leikata pienemmäksi?
Anonyymi: määvaankysyn 23.3.2016 13:33

Anonyymi
Antakaa mulle 10 miljardia..lupaan "elvyttää" railakkaasti.
Anonyymi: fgdfgdf 23.3.2016 13:38
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

24.8. Lentoyhtiöiden mokailu viivästyttää yhä useampaa lentoa
24.8. Volkswagen alkaa pian neuvotella oikeusjutuista Yhdysvalloissa
24.8. Italia tarjoaa täysi-ikäistyville 500 euroa kulttuuririentoihin
24.8. Kova ehdotus Britanniassa: Veronkiertäjille triplasakot suhteessa rikoshyötyyn
24.8. Muhkeamman veroalen maaliviiva lähestyy: Rahoitusalalle kiky-sopu
24.8. Ruotsi viilasi talousennusteitaan – "Olemme erittäin vahvoilla"
24.8. Digitoday Odotettu Honor 8 myyntiin huomenna: Tältä se tuntuu
24.8. Suomalaisfirma kehitteli jauhelihan korvaajaa kolme vuotta – härkäpapu haastaa nyhtökauran
24.8. Unohditko matkakortin, rapsahtiko tarkastusmaksu? Enää et selviä maksamatta
24.8. Digitoday Kiina yrittää suurta harppausta prosessoreissa: "En näe keinoa"
24.8. Lamborghinilta tulossa katumaasturi – odottaa myynnin kaksinkertaistuvan
24.8. Digitoday Ei vain Cisco: Nämäkin hälyttävät "NSA-aukoista"
24.8. POP Pankkiliiton toimitusjohtaja vaihtuu
24.8. Nordea arvopaperistaa miljardien yritysluotot
24.8. Rakennusalalla on pula tekijöistä –"Palkataan kilpailijan työmailta"
24.8. Digitoday Samsung joutuu lykkäämään Note 7 -puhelimensa toimituksia
24.8. Yhdysvaltain varastojen kasvu painaa öljyn hintaa
24.8. Raute kohoaa pörssissä – kaupankäynti rauhallista
24.8. Digitoday Angry Birds -elokuva siivitti Rovion taas voitolliseksi – jatko-osa suunnitteilla
24.8. Konecranesin omistaja ehdottaa hallitukselle muhkeita lisäpalkkioita – puheenjohtaja kieltäytyi
24.8. Digitoday "Suomalainen" Turing Phone päätyi testaajan käsiin – ihmetystä seurasi
24.8. Digitoday Bill Gates löi ennätyksiä – rikkaampi kuin koskaan
24.8. Lääkealalla iso kauppa: Pfizer ostaa AstraZenecan antibiootit
24.8. Digitoday Uusi akku tekee Teslasta "maailman nopeimman auton" – sijoittajilta vaisu reaktio
24.8. SCA aikoo listata Libero-vaipat ja Libresse-siteet Tukholman pörssiin
24.8. OP:n ekonomisti vaatii: Saton ja VVO:n tingittävä vuokratuotoistaan
24.8. Digitoday HP:n Suomen-pomo lähtee: tehtävässä alle 5 kuukautta
24.8. Yle: Nuorisosäätiö sijoitti korjausvaroja suurella riskillä veroparatiisiin
24.8. Karjalainen: Tupakka vähentää työajasta 10 minuuttia – asiantuntija ihmettelee Lieksan päätöstä
24.8. Digitoday Amazon järkyttää musiikkipalvelujen hinnoittelua "spotifyllaan": Polkuhinnan tiellä yksi este
Asiakastieto

Yhteistyössä