Kirjaudu ▼
 

HS: Hallitus valmistelee lakia veroparatiiseja vastaan

Taloussanomat
HS: Hallitus valmistelee lakia veroparatiiseja vastaan
Hallitus valmistelee lakia, jolla puututtaisiin emo- ja tytäryhtiöiden väliseen verokikkailuun. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuodenvaihteessa.
Taloussanomat
9.9.2012 11:03
131

Hallitus aikoo antaa lakiesityksen lokakuussa, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori sanoo. Voimaan lain on määrä tulla ensi vuoden alussa.

Santamäki-Vuori ei kommentoi Helsingin Sanomille lain lopullista sisältöä.

– Se arvioidaan kuitenkin merkittäväksi tavaksi puuttua veroparatiisiproblematiikkaan, hän sanoo.

Samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden lainoissa korkomenoja voitaisiin vähentää korkeintaan 30 prosenttiin elinkeinotoiminnan tuloksesta ennen korkoja ja poistoja. Lisäksi myönnettävälle vähennykselle kaavaillaan puolen miljoonan euron ylärajaa.

Nykyisin suomalainen yritys voi ottaa lainaa hyvin korkealla korolla esimerkiksi ulkomaisessa veroparatiisissa sijaitsevalta emoyhtiöltään. Korkotuloja saava konserni ei maksa ulkomailla juurikaan veroja, ja Suomessa suuret korkokulut voi vähentää verotuksessa.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (131)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 14
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eikö pitäisi EU:n pyramidiponzia vastaa alkaa valmistella lakeja?
Kok ja Sdp = valtiop 9.9.2012 10:57

Anonyymi
Hallitus valmistelee lakia, jolla puututtaisiin emo- ja tytäryhtiöiden väliseen verokikkailuun. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuodenvaihteessa.

siis todellisuudessa astuisi voimaan joskus 20 vuoden päästä.
se byrokratia jossa 9.9.2012 10:57

Anonyymi
Jos hallitus saa tämän asian muutettua niin annan välittömästi 10 pistettä!
jo on aikakin 9.9.2012 10:57

Anonyymi
Veroparatiisien raha on kierrossa siinä missä 'laillinen' rahakin. Harmaa raha tulee verotetuksi tavalla tai toisella, vaikka muuta väitetään.


Sanoi banksteri
:-) 9.9.2012 10:59

Anonyymi
Veroparatiisien raha on kierrossa siinä missä 'laillinen' rahakin. Harmaa raha tulee verotetuksi tavalla tai toisella, vaikka muuta väitetään.
ongelma on tulonjaos 9.9.2012 11:01

Anonyymi
Ei mene läpi tai jos menee, niin siihen jätetään porsaanreikiä, jolla sama homma voi jatkua.
Raha sanelee mitä te 9.9.2012 11:01

Anonyymi
Hallitus valmistelee lakia, jolla puututtaisiin emo- ja tytäryhtiöiden väliseen verokikkailuun. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuodenvaihteessa.

siis todellisuudessa astuisi voimaan joskus 20 vuoden päästä.


Voisi olla lakiesitys, jota edes oppositio ei vastusta. Vai onko tämäkin väärin sammutettu?
Nimetön 9.9.2012 11:03

Anonyymi
Mista sitten kokoomuksen "vaalirahoitus"?
Talonmies 9.9.2012 11:04

Anonyymi
Kokoomus ja RKP keskittynevät porsaanreikien laadintaan.
Nimetön 9.9.2012 11:04

Anonyymi
Siis vieläpä tosi nopealla AIKATAULULLA.
Bravo hallitus 9.9.2012 11:05
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 14
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä