Kirjaudu ▼
 

EU-tovereille helpotuksia – Suomelle 2 miljardin lasku

REUTERS/Vincent Kessler
EU-tovereille helpotuksia – Suomelle 2 miljardin lasku
Poliittinen kädenvääntö Euroopan unionin maksuista on helpottanut muun muassa Britannian ja Saksan taakkaa miljardeilla. Toisen säästö on kuitenkin toisen kulu – Suomi on maksanut EU-urallaan muiden maiden alennuksia yli kahdella miljardilla eurolla.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Suomelle on koitunut muiden EU-maiden maksuhelpotusten takia yli kahden miljardin euron lisämenot EU-jäsenyyden aikana. Tiedot käyvät ilmi valtiovarainministeriön budjettineuvos Paavo Kytömäen Taloussanomille toimittamasta asiakirjasta.

Valtio on maksanut muiden maiden alennuksia yhteensä 2 010 miljoonaa euroa. Vuosien mittaan myös Suomen nettoasema, eli maksujen ja tulojen suhde on heikentynyt jatkuvasti. Viime vuonna nettomaksamisessa saavutettiin uusi ennätys.

– Jotkut ovat älynneet pyytää ja onnistuneet neuvottelemaan itselleen maksuhelpotuksia. Suomi muiden mukana on suostunut tällaiseen järjestelyyn, kommentoi pitkän linjan EU-asiantuntija, tohtori Esko Antola.

Antola muistuttaa, että Britannian pääministeri Margaret Thatcher tarpoi aikanaan EU-pöytään tiukkana ja totesi: "I want my money back!" (Haluan rahani takaisin!). Siitä lähtien Britannia on nauttinut merkittävää jäsenmaksuhelpotusta, muiden kustannuksella.

Suomen nettomaksajan asema on Antolan mukaan vahvistunut Suomen talouden vahvistumisen mukana. Vuonna 1995 Suomen liittyessä EU:n jäseneksi maan talous oli vielä nousemassa laman kourista, ja nautti alkuvuodet nettotuloja EU:n jäsenmaksujärjestelmästä.

Valtiovarainministeriön budjettiosaston viime vuoden kevään asiakirjassa "Yhteenveto EU-budjetin tulojärjestelmään sisältyvistä maksualennuksista ja Suomen nettoasemasta vuosina 1995-2010" käydään yksityiskohtaisesti läpi Suomelle vuonna 2009 koituneita maksuhelpotuksista johtuvia lisämaksuja.

Muiden alennuksista
mehevä hintalappu

Vuonna 2009 EU:n 118 miljardin euron kokonaisbudjetista 103 miljardia tuli jäsenvaltioilta. Britannian maksuhelpotuksen määrä oli 5,7 miljardia euroa, josta Suomen maksettavaksi kertyi 95 miljoonaa euroa.

Osa maista onnistui myöhemmin neuvottelemaan itselleen alennuksen Britannian maksuhelpotuksen rahoittamisesta. Näihin maihin kuuluvat Vuonna 2000 Saksa, Hollanti, Itävalta ja Ruotsi, joille myönnettiin 75 prosentin alennus "Britannia-lisästä" vuonna 2000. Tämänkin edun lasku osoitettiin muille jäsenmaille. Vuonna 2009 Suomi joutui maksamaan mainittujen maiden neuvottelemia helpotuksia 40 miljoonalla eurolla.

Myös arvonlisävero-pohjaiseen maksuun sisältyy alennus Saksalle, Hollannille, Itävallalle ja Ruotsille. Vuonna 2009 edunsaajat myös osallistuivat 2,7 miljardin euron alennuksen rahoitukseen, mutta ALV-helpotus kevensi Suomen rahapussia jälleen 40 miljoonalla eurolla.

Bruttokansantuotteeseen pohjaavassa maksussa on lisäksi könttäsumma-alennus Hollannille ja Ruotsille. Vuonna 2009 alennukset olivat 670 ja 165 miljoonaa euroa, joista Suomelle kertyi 13 miljoonaa euroa lisää maksettavaa.

Suomi maksoi muiden jäsenmaiden helpotuksien takia 188 miljoonaa euroa enemmän EU:n vuoden 2009 yhteiseen budjettiin. Kaiken kaikkiaan Suomen panos budjettiin oli EU-komission tilastojen mukaan 1,7 miljardia euroa, josta saatiin tukina takaisin yli 300 miljoonaa euroa vähemmän.

– Kyllä nämä suurilta summilta tuntuvat, vaikka ovatkin vain murto-osia valtioiden kokonaisbudjeteista, Antola sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

EU:n budjetti on noin prosentin verran EU-maiden talouksien yhteenlasketusta budjetista.

Suomen panos kasvanut,
mutta jää selvästi muista

Suomi on yksi EU:n nettomaksajista eli Suomi maksaa maiden yhteiseen budjettiin enemmän kuin saa. Jäsenyytensä aikana vuosina 1995-2011 Suomi on valtiovarainministeriön asiakirjan mukaan maksanut jäsenmaksuja 2,6 miljardia euroa enemmän kuin vastaanottanut EU-tukia.

Suomen asema ei ole suotuisa, mutta verrattuna esimerkiksi naapurimaahamme Ruotsiin olemme kuitenkin selvinneet vähällä. Pelkästään vuosina 2000–2010 Ruotsin nettoasema painui jopa 10,3 miljardia euroa miinukselle.

Esimerkiksi vuonna 2000 Ruotsi oli nettomaksaja lähes 1,1 miljardilla eurolla, kun taas Suomi oli nettosaajana 275 miljoonalla eurolla.

Jäsenmaksujen jakautumisen perusteena on Antolan mukaan ollut yksinkertaisesti maiden maksukyky. Suurin nettomaksaja on luonnollisesti Saksa, jonka jälkeen suurimman panoksen yhteiseen budjettiin antavat Ranska ja Italia. Suurimpia nettosaajia ovat muun muassa Puola, Tsekki ja hieman yllättäen Espanja.

Ruotsin, Hollannin ja Itävallan suhteelliset maksuosuudet ovat olleet myös merkittäviä. Ei olekaan yllättävää, että maat pyrkivät vuosituhannen vaihteessa saamaan maksuhelpotuksia Britannian osuuden rahoitukseen, mistä koko maksuhelpotusvyyhti sai alkunsa.

– Monta vuotta on jo puhuttu siitä, että Britannian maksuhelpotuksille on pantava piste. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Tilanne on vaikea, Britannialla on kädessään omat korttinsa, Antola toteaa.

Hän viittaa Britannian mahdollisuuteen vetäytyä koko Euroopan unionista. Tätä korttia tuskin jätettäisiin heiluttamatta, jos EU-maat alkavat hanakasti tivaamaan maan maksuhelpotusten lopettamista.

Vaikka Suomi on jäänyt EU-kakussa maksajaksi, rahojen tuomat edut esimerkiksi Suomen vientiyrityksille saattavat hyvinkin nostaa maksujen todellisen vaikutuksen plusmerkkiseksi.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (456)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 46
EdellinenSeuraava

Anonyymi
suuri ja mahtava eustoliitto!
Anonyymi: hyvä lipponen 31.8.2012 15:42

Anonyymi
Onko siinä Jyrki RIITTÄVÄSTI sitä vastuuta.
Anonyymi: Buhahhah 31.8.2012 15:44

Anonyymi
"Vaikka Suomi on jäänyt EU-kakussa maksajaksi, rahojen tuomat edut esimerkiksi Suomen vientiyrityksille saattavat hyvinkin nostaa maksujen todellisen vaikutuksen plusmerkkiseksi."

ja edun saajille miinusmerkkiseksi.
Anonyymi: Suomi on hyvä taktik 31.8.2012 15:44

Anonyymi
Thatcher wanted back the money she never paid in the first place.

Jyrki, does that sound familiar?
Anonyymi: In Finland we have t 31.8.2012 15:45

Anonyymi
Otsikko kertoo kaiken. Sosialismi on tuhoamassa hyvinvoinnin.
Anonyymi: Toveri Jutta tilille 31.8.2012 15:46

Anonyymi
Britit joutavat menemään. Eihän niiden mukana mene kuin nimenomaan kaiken pahan alku ja juuri, ylisuuri, järkyttävän epärehellinen pankkisektori.

Teollisuutta niillä ei juuri enää ole jäljellä, eivätkä palveluiden ostajinakaan juuri loista.

Menkööt - ja maksakoot sairaan pankkisektorinsa itse.
Anonyymi: joutavat 31.8.2012 15:48

Anonyymi
Mielestäni olisi hyvä jos EKP ostaisi rajattomasti velkokirjoja ja kaikki nimenomaan Suomen pankin piikkiiin. Suomalaisilla kuitenkin rahaa riittää. Muut maat voisivat osallitua siten että ovat saajapuolella.

Mielestäni hyvä kompromissi olisi jos EKP ostaisi kaikki velkapaperit Suomen pankin piikkiin, jos vain mahdollista. Uskon että Weidman suostuisi.

Muutkin maat voisi osallistua siten, että ovat saajapuolella. Suomalaisilla kuitenkin rahaa riittää.


- Jos euroalue hajoaa, nämä kansallisten keskuspankkien saatavat keskuspankkijärjestelmältä muuttuvat olemattomiksi saataviksi, koska järjestelmää ei enää ole. Tällaiseen vaihtoehtoon ei ole edes varauduttu. Suomen pitää silloin valmistautua siihen, että 67 miljardin saatavat eivät koskaan tule takaisin, Saksan arvostetuimpiin talousasiantuntijoihin kuuluva professori Hans-Werner Sinn sanoo MTV3 Uutisten haastattelussa.

Mayerin mukaan nimenomaan EKP:n höveli rahoitus on paisuttanut Saksan, Hollannin, Suomen ja Luxemburgin keskuspankkisaatavat yhteensä 900 miljardiin. Loput euromaat ovat velkaa keskuspankille.



mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2012/04/1534836/suomella-kymmenien-miljardien-saatavat-ekplta
Anonyymi: Vastuunkantaminen on 31.8.2012 15:48

Anonyymi
Suomesta siis 2 miljardia hyvää MUILLE MAILLE.
Anonyymi: Heinolan reumasairaa 31.8.2012 15:51

Anonyymi
näihin kun vielä lisätään annetut avustukset niin taitaa tienauspuoli jäädä aika vähälle.
Anonyymi: sepeli 31.8.2012 15:51

Anonyymi
Eurossa ja EU:ssa on liian paljon selvää pas..a.Joka haisee.
Anonyymi: Nimetön 31.8.2012 15:51
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 46
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä