Kirjaudu ▼
 

Haglund Ylelle: Soinin pohjoiseuro uhka viennille

Lehtikuva
Haglund Ylelle: Soinin pohjoiseuro uhka viennille
Puolustusministeri Carl Haglund (r.) pitää perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin esitystä Euroopan kahdesta rahaliitosta harkitsemattomana, koska se olisi hyvin haitallinen Suomen viennille.
Taloussanomat
19.8.2012 16:31
163

Soini ehdotti sunnuntaina Kalevassa, että Pohjois- ja Etelä-Eurooppa voisivat ottaa käyttöön omat rahaliitot.

Soinin mielestä eteläeuron voisivat muodostaa Espanja, Portugali, Kreikka ja ehkä Italia, pohjoisen Saksa, Hollanti, Baltia ja Pohjoismaat.

Soinin esitys ei ole järkevä. Pohjoisen Euroopan rahaliiton valuutta olisi kaiken järjen mukaan hyvin vahva, ja tästä aiheutuisi suurta haittaa viennille, ruotsalaisten puheenjohtaja Haglund sanoi Ylen mukaan.

Haglund muistutti, että Suomen talous on vientivetoinen ja että viennin supistumisen korjaamiseen tarvitaan viennin edistäviä toimenpiteitä eikä "soinilaisia toimenpiteitä, jotka haittaavat vientiä".

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (163)


Anonyymi
Onko esim. Englannille ollut jotain haittaa siitä että ei ole pakotettu antamaan "lainaa" Etelän maille? Punnan arvokin on ollut aina vahvempi kuin euron. Onko tästä koitunut kovastikin harmia Englannille ja olisivatko he pärjänneet paremmin olemalla tukipakettien antajia?
Rahaa vaan etelään 19.8.2012 19:02

Anonyymi
Soini ei ymmärrä, että on uhka Häggerin tienisteille.
Sivutienistit tärkeä 19.8.2012 19:03

Anonyymi
Haglund on Taxellin juoksu- ja Kataisen renkipoika. Ulisee vailla mitään taloustieteen ymmärrystä, isäntien käskystä.

Inhottavaa yleensäkin nähdä tällaista ´keskustelujen vääristelemistäpoliittisilta rengeiltä ja piioilta.
Nokkosvoide 19.8.2012 19:07

Anonyymi
Minä olla hyväosainen.
Gustav 19.8.2012 19:07

Anonyymi
Minlla on oma kampaaja.
Leikkaus joka viikko 19.8.2012 19:10

Anonyymi
Minä määrätä itse etuni. Minä suomalainen mahtisonni.
Karl 19.8.2012 19:12

Anonyymi
Olipa tuoretta asiaa. Nyt minä tietää soinilaisuus.
Osmo 19.8.2012 19:16

Anonyymi
Mistä lähtien puolustusministerin tehtävä on ollut jakaa talousviisauksia, jotka muistuttavat samaa kuin valon kantaminen säkillä tupaan.

Taitaa olla näillä kokkareilla ynnä hökkerömökkeröläisillä hieman tukalaa, jos ihmiset äänestää väärin eikä saa olla enää ytimissä.
on juu ytimiä 19.8.2012 19:16

Anonyymi
Kessu on kova sana ja vielä talous upseeri...
Ali upseeri 19.8.2012 19:17

Anonyymi
Voi voi Carl katsoo asiaa pienestä näkökulmasta.Kreikkaan ei viedä paljon mitään suomesta.Espanjaan ja portugaliin sama juttu


Vientikohteet eivät liity tähän asiaan mitenkään. Kyse on siitä, ettei Suomella olisi mitään mahdollisuutta pärjätä pohjoisessa rahaliitossa. Saksa dominoisi sen vientiä täydellisesti. Se näkyi jo tässä rahaliitossa silloin, kun euron kurssi oli vahva. Enkä ymmärrä, miksi muut Pohjoismaat lähtisivät mukaan tällaiseen rahaliittoon. Jokaisessa maassa tiedetään, miten oman viennin käy, jos olet liitossa Saksan kanssa.
Nimetön 19.8.2012 19:17
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä