Kirjaudu ▼
 

Haglund Ylelle: Soinin pohjoiseuro uhka viennille

Lehtikuva
Haglund Ylelle: Soinin pohjoiseuro uhka viennille
Puolustusministeri Carl Haglund (r.) pitää perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin esitystä Euroopan kahdesta rahaliitosta harkitsemattomana, koska se olisi hyvin haitallinen Suomen viennille.
Taloussanomat
19.8.2012 16:31
163

Soini ehdotti sunnuntaina Kalevassa, että Pohjois- ja Etelä-Eurooppa voisivat ottaa käyttöön omat rahaliitot.

Soinin mielestä eteläeuron voisivat muodostaa Espanja, Portugali, Kreikka ja ehkä Italia, pohjoisen Saksa, Hollanti, Baltia ja Pohjoismaat.

Soinin esitys ei ole järkevä. Pohjoisen Euroopan rahaliiton valuutta olisi kaiken järjen mukaan hyvin vahva, ja tästä aiheutuisi suurta haittaa viennille, ruotsalaisten puheenjohtaja Haglund sanoi Ylen mukaan.

Haglund muistutti, että Suomen talous on vientivetoinen ja että viennin supistumisen korjaamiseen tarvitaan viennin edistäviä toimenpiteitä eikä "soinilaisia toimenpiteitä, jotka haittaavat vientiä".

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (163)


Anonyymi
Tuo Harry Potter on itse uhka Suomen turvallisuudelle. Ja että vielä toimii Suomen puolustusministerinä...? Ei hyvää päivää... :(
Justus Rustus 20.8.2012 16:20

Anonyymi
Parasta siis olisi, että Suomessa olisi oma kelluva markkansa, jonka arvo olisi aina "oikea". Valuuttapäätöstä tärkeämpi kysymys on kuinka vältetään joutumasta muiden velkojen maksajaksi. Nyt ollaan menettämässä koko vientitoiminnan kuukauden tuotot.
Ihmettelenpä kuinka palkansaajat ovat valmiita uhraamaan 1-2 kuukauden palkkansa muutaman narsistipolitiikon pönkittämiseksi.
Ammattiyhdistykset P 20.8.2012 16:27

Anonyymi
Pohjois ja etelä eurropan eri eurola ei olisi mitään vaiktusta Suomen viennille kun ei nuo etelän velkamaat pysty mitään ostamaan jos ei täydellisesti velaksi myy..
Mutta kun nyt jotta nuo velkamaat joskus nousisi sieltä pitäisi heille myydä vain käteis kaupalla ja lainan anto täydelisesti lopetaa jotta joutuisivat ainakin 10 seuraavaa vuotta tulemaan omilaan toimeen..
ei etelän velka valt 20.8.2012 18:11

Anonyymi
Mitä täällä HÖPÖTETÄÄN = vahvat maat eli Saksa ja Ranska määräävät jo EUROSSA.
Nimetön 20.8.2012 18:33

Anonyymi
Mitä täällä HÖPÖTETÄÄN = vahvat maat eli Saksa ja Ranska määräävät jo EUROSSA.


Vahvat maat?? Tarkoitatko kenties veto-oikeudella oikeutettuja maita, Saksa, Ranska sekä Italia?? Et ole kuullut ennen euvostopäättäjien lomaa, että Ranska valitsi Hollanden hitaan talouspolitiikan tähden?? Merkel taistelee "vahvana" yksin, koska myös Ranska tarvinnee paketin jossakin vaiheessa..

Miksi Saksa, Itävalta, Hollanti ja Belgia saivat huojennuksia?? Alkuperäisiä EU-maita?? Kaikille helpotuksia joko verojen tai pakettien muodossa; tämä EI KOSKE SUOMEA!
Poliitikot leikkivät 20.8.2012 18:43

Anonyymi
Miksi puolustusministeri kommentoi toisen tontin asiaa eli juttatytön tontilla häärää rkpläinen pojan kloppi.

Nämä RKPkok.klopit ovat kovasti "kommentoimassa".
Nimetön 20.8.2012 20:14

Anonyymi
Aseviennissä taitaa häärätä hyvin, hyvin monta suomenruotsalaista "pisnesmiestä" ja siksi se koira älähti johon kalikka kolahti.
Nimetön 20.8.2012 20:15

Anonyymi
Suomen vienti on vähentynyt rajusti yhteisvelkaunionin aikana- eikä samaa troppia kannata kokeilla uudestaan. Jos täällä Luoteis-siperiassa aiotaan säilyttää edes jotain teollisuutta niin tarvitsemme oman valuutan.

Jotenkin tämän ymmärtäminen tuottaa yllättävän paljon vaikeuksia.
Pikkuhiljaa luulisi pahimpienkin eurosissien käsittävän tämän.
Eurollahan oli se toinenkin merkitys: hetken se lämmitti...
Viimeinen euroterror 20.8.2012 21:37

Anonyymi
Ministeri Haglund ei itse ole käynyt armeijaa eikä korvaavaa siviilipalvelusta. Miksi ei kyennyt siviilipalvelukseenkaan?

Miten tämä on mahdollista? Eikö tälläisille kieltäytyjille oikea paikka ole vankila eikä ministerin pesti? Pari vuotta linnaa opettaa.

CH kuitenkin haluaisi tapattaa suomalaisia Naton iskujoukoissa!
Eihän tässä ole mitä 20.8.2012 21:51

Anonyymi
Eikö kaikkia ruotsalaissäätiöiden sijoituksia ole vieläkään
saatu pelastettua kriisimaista.vaikka heillä on kuulemma parhaat sijoitusneuvojat.
Siksi nämä ruotsalaisnuorukaiset käyvät nyt niin kuumina.
Törnqvist taitaa olla ainut viisas siellä puolella,
arvelen vain,että hän ei ole kovin suosittu niissä
piireissä.
mikä on kaiken takan 21.8.2012 0:47
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä