Tuomioja Telegraphille: Suomi varautuu euron hajoamiseen
Suomi varautuu jo euroeroon, brittilehti The Daily Telegraph sanoo. EU-kriittisenä lehtenä tunnettu Telegraph lainaa jutussaan ulkoministeri Erkki Tuomiojaa (sd.).
– Meidän pitää kohdata avoimesti euron hajoamisen mahdollisuus, Tuomioja sanoo lehdelle.
– Se on asia, jota Suomessa hallitus eivätkä edes perussuomalaiset ehdota. Mutta meidän pitää varautua siihen.
Tuomiojan mukaan Suomen viranomaisilla on toiminnallinen suunnitelma kaikkien eri tilanteiden varalle.
– Ihmiset ajattelevat tätä [euron hajoamista] kaikkialla. Mutta on yhteisymmärrys siitä, että lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä euron hajoaminen olisi kalliimpaa kuin kriisin hoitaminen, Tuomioja sanoo.
Suomen ulkoministeri muistuttaa, että yhteisvaluutan katoaminen ei tarkoita Euroopan unionin loppua. Hänen mukaansa sen seurauksena EU voisi toimia aiempaa paremmin.
Telegraphin mukaan Tuomioja epäilee EU:n sisäpiiriläisten, mukaan lukien Euroopan keskuspankin pääjohtajan Mario Draghin suunnitelmia. Hänen mukaansa EU-sisäpiiriläiset voivat yrittää saada jäsenmaat ansaan, jotta euroalueelle syntyisi talousunioni.
– En luota näihin ihmisiin, Tuomioja sanoo lehdelle.
Tuomioja tarkensi
lausuntoaan Ylelle
Tuomioja kritisoi Yle Radio 1:n haastattelussa Telegraphin otsikointia. Lehden mukaan ”Suomi varautuu euroalueen hajoamiseen”.
Tuomioja sanoo todenneensa vain itsestäänselvyyden.
– Epävarmassa tilanteessa kaikkialla ministeriöissä arvuutellaan voisiko näin tapahtua, eli euro hajota, Tuomioja sanoi Ylen Ykkösaamussa.
Tuomioja tarkensi myös EU-sisäpiiriläisten arvosteluaan. Hänen mielestään ongelma on, että eurojohtajat ovat syrjäyttäneet normaalit ja avoimet toimintatavat.
– Pankkiunioni on kiireellinen asia, kaikki muu on erotettava toisenlaiseen valmisteluun, Tuomioja sanoo Ylelle.












