Kirjaudu ▼
 

Vanha euroarkkitehti: Joitakin maita voi erota eurosta

Adam Berry/Bloomberg News
Vanha euroarkkitehti: Joitakin maita voi erota eurosta
Kriisin pitkittyminen voi johtaa joidenkin jäsenmaiden eroon eurosta, arvioi yksi euroalueen arkkitehdeistä, Otmar Issing.
Taloussanomat
9.8.2012 12:21
43

– Kaikki puhuu euron säilyttämisen puolesta. Jää kuitenkin nähtäväksi, kuinka monta maata kykenee jäämään sen jäseniksi pitkällä tähtäimellä, Issing arvioi  Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.

Issing työskenteli Euroopan keskuspankissa EKP:ssä euron ensimmäisestä vuodesta eteenpäin, vuosina 1999–2006. EKP:hen hän siirtyi Saksan keskuspankista Bundesbankista, ja nyt häneltä on ilmestynyt kirja euron pelastamisesta.

Hänen mukaansa tärkeitä uudistuksia on kesken ympäri euroaluetta, ja kokonaisuudessa ollaan edelleen kaukana tilanteesta, jossa voitaisiin voitaisiin sanoa, että nyt hommat edistyvät.

– Tässä pitäisi keskittyä palauttaan euro sellaiseksi kuin se oli tarkoitettu: vakaaksi valuutaksi, jota tasapainottaa itsenäinen keskuspankki, joka seuraa selvää mandaattia, ei muuta. Ja että muut johtohahmot, etenkin kansalliset hallitukset, tekisivät kotiläksynsä, Issin sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Issingin lausunto seuraa EKP:n varoitusta siitä, että valtioiden rajat ylittävä lainaaminen on vähentynyt selvästi. Pankin mukaan rajat ylittävä lainaaminen on romahtanut 40 prosenttiin niin sanotusta yönylilainaamisesta, kun se oli viime vuonna vastaavaan aikaan 60 prosenttia.

Samasta epäluottamuksesta kielii pankkijätti Morgan Stanley tuore raportti, jonka mukaan kriiseissä rämpivät tai niiden partaalla roikkuvat maat ovat asteittain suljettu pois lainamarkkinoilta, kun suuret maat ovat lakanneet lainaamasta niille.

Ihmiset Otmar Issing
Tagit euronkriisi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (43)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Niin TAATUSTI voi.
Buhahhah 9.8.2012 12:15

Anonyymi
Uskon että Suuri Johtajamme Kim Jong J.Kädeinen pitää Suomen eurossa.
Kauan eläköön Suuri 9.8.2012 12:17

Anonyymi
Kreikka jo käynnistikin setelipainon kertoi aamun Talouselämä:

www.talouselama.fi/uutiset/kreikka+kaynnisti+setelipainon++saksalla+ei+huomauttamista/a2139166


Umpikuja on siis saavutettu ja tuon myötä peruutusvaihdettakaan ei ole. Tähän kuolee euro.
jep 9.8.2012 12:18

Anonyymi
Suomen pitäisi erota EU:sta ja eurosta. Perussuomalaiset taitaa olla ylhäältä johdettu kontrolloitu oppositio koska heillä ei ole selkeää ohjelmaa euroerosta. Toivottavasti olen väärässä!
da daa 9.8.2012 12:18

Anonyymi
Juuri näin !

B-luokan latino-roskaväen maat (mukaan luettuna Ranska) eivät voi kuulua euroon. Pohjois-Euroopan Hansa-euro on ratkaisu.

PIIKKI KIINNI !
Nimetön 9.8.2012 12:18

Anonyymi
Vastuuta on kannettu kuin valoa säkissä tupaan, jotta on päästy ottamaan niskalenkkejä kardemumman yössä.

Rahat meni ja lama tuli, mutta onneksi sentään saatiin pensaspalo sammutet.. eikun.. tuota.. siis ytimessä ollaan!
vastuunkantaja 9.8.2012 12:18

Anonyymi
Eu:ssa rasismi jyllää...säännöt etelävaltioille huomattavasti löyhemmät kuin pohjoisen. Miksi maksamme toisten veroja?
ei rasismille 9.8.2012 12:20

Anonyymi
Eräälle narrille maksettiin siitä,että suunitteli eu-alueen hajoamisen.
untamo palikka 9.8.2012 12:21

Anonyymi
Joko vihdoin alkaa herroille valjeta totuus. Euro ja EU ei toimi.
PS 9.8.2012 12:23

Anonyymi
Miten Kreikka voi maksaa veloistaan 60% alle 50 vuoden? Onko järkevää odottaa, että Kreikka voisi toimia eurossa seuraavat VUOSIKYMMENET muutoin kuin toisten vetämänä raakkina ja imijänä?

Kyllä nämä asiat näkee Sokea Jyrkikin, mutta kun pitää vaan koettaa kituutta pm-kausi nelivuotiseksi, MAKSAA MITÄ MAKSAA.
Opportunismi tuhoaa 9.8.2012 12:23
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä