Valtio velkautui heinäkuussa 1,49 miljardia euroa
Suomen valtion velka nousi jälleen heinäkuussa uuteen ennätykseensä, pyöreään 84,7 miljardiin euroon. Alkuviikosta julkistettu valtionvarainministeriön budjettiarvio vuodeksi 2013 heittää velkasumman uudelle kymmenluvulle.
Suomen valtiolla on nyt velkaa Suomen Rahatiedon Taloussanomille keräämien tietojen mukaan 84 686 miljoonaa euroa eli noin 84,7 miljardia euroa.
Velka kasvoi viime kuussa 1 491 miljoonaa euroa. Ensi vuonna Suomen valtio velka kiipeää reilusti uudelle kymmenluvulle.
Valtionvarainministeriön (VM) alkuviikosta julkistama budjetti on 6,6 miljardia alijäämäinen. Kaiken kaikkiaan VM ennustaa, että budjettitalouden velka kiipeää ensi vuonna noin 95 miljardiin euroon.
Viime vuoden heinäkuusta velka lisääntynyt runsaat 10 miljardia. Suomen valtiolla on velkaa tällä hetkellä asukasta kohden noin 15 600 euroa.
∇ Mainos ∇













