VM:n talousarvioehdotus kerää kritiikkiä oppositiolta
Oppositiopuoluieden puheenjohtajat Juha Sipilä (kesk.) ja Timo Soini (ps.) kritisoivat tuoreeltaan valtiovarainministeriön talousarvioehdotusta keskiviikon Helsingin Sanomissa.
Sipilä kaipaisi hallitukselta "jotain rohkeampaa". Kriisin syvetessä ensi vuoden budjetti voi Sipilän mukaan osoittautua liian ruusuiseksi.
Valtio voisi Sipilän mielestä velkaantua pari miljardisa euroa enemmän, kunhan uudistuksilla kuten terveydenhuollon uusilla tietojärjestelmillä saadaan myöhemmin aikaan säästöjä.
Perussuomalaisten Timo Soini ihmettelee kuinka talouskasvua oikein edistetään, kun muun muassa arvonlisäverotusta vain kiristetään.
– Nyt täytyy pitää ihmiset töissä ja kulutus yllä, Soini sanoo.
Soini kritisoi kuitenkin yritysten uusia verovähennyksiä, ja teilaa ne "kokoomuksen kikkailuksi".













