Varainsiirtovero läpi Ranskan parlamentissa

Osakekauppaan kohdistuvaa 0,2 prosentin varainsiirtoveroa aletaan kerätä marraskuussa. Ranskan valtion lasketaan saavan 7,2 miljardia euroa lisää verotuloa kattamaan maan budjettialijäämää.
Uutta veroa sovelletaan Pariisin pörssin kaikkiin yhtiöihin riippumatta siitä, missä maassa ostaja tai myyjä ovat.
Lakiesityksen läpimeno on valtionvarainministeri Pierre Moscovicin mukaan ”ensiaskel kohti verojärjestelmän uudistamista ja oikeudenmukaisuutta”.
Ranska on EU-maista ensimmäinen varainsiirtoveron käyttöön ottava maa. Presidentti Francois Hollanden hallitus nosti lisäksi veroa edeltäjänsä, Nicholas Sarkozyn ajamasta 0,1 prosentista.
Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi kesäkuussa, että Ranskan lisäksi Italia ja Espanja pitävät veroa tarpeellisena. Muiden EU-maiden kantoja odotellaan vielä. Britannia, jolla on käytössään leimavero, vastustaa varainsiirtoveroa.
– Leimavero on heikentänyt markkinoita Britanniassa, kun ihmiset ostavat mieluummin johdannaisia kuin osakkeita, päästrategi Pierre-Yves Gauthier Alphavaluesta sanoi.













