Katainen: Italia selviää ilman kriisipaketteja
Sen sijaan rahoitusmarkkinoiden rauhoittamiseksi tarvitaan Kataisen mukaan ratkaisuja. Sen jälkeen kun jäsenmaat ovat tehneet uudistuksia, pitäisi tämän näkyä myös valtionlainojen markkinakoroissa. Näin ei näytä tapahtuvan, kun markkinatalous ei toimi, pääministeri sanoi.
– Ei ole reilua, että on olemassa tunnelma, että mikään ei ole tarpeeksi, Katainen sanoi Kesärannan lehdistötilaisuudessa.
Katainen korosti, ettei velkakirjamarkkina toimi normaalilla tavalla Etelä-Euroopan maissa. Lainojen markkinakorot ovat liian ylhäällä liian monessa maassa, koska markkinavoimat eivät tunnusta jäsenmaiden tekemiä ja lupaamia uudistuksia.
Normaaliolosuhteissa korot heijastaisivat euromaiden talouden todellista kuntoa. Katainen totesi Italian tehneen monia uudistuksia, mutta nämä eivät ole näkyneet maan valtionlainojen markkinakoroissa.
Tämän takia tarvitaan sekä kansallisia uudistuksia että yhdentäviä ratkaisuja Euroopan tasolla, jotta markkinoilta voidaan ostaa lisäaikaa. Katainen tähdensi, ettei tiukan taloudenpidon kannalla oleva Suomi ole edelleenkään velkojen yhteisvastuun kannalla, mikä kerrottiin myös Montille.
"Markkinavoimilta
lisäaikaa"
Kataisen mukaan nyt etsitään ratkaisua, missä euromaat jatkavat sopeuttamisohjelmiaan, mutta samalla saataisiin markkinavoimilta lisäaikaa erilaisilla lisätoimien yhdistelmällä.
Hän nosti tiedotustilaisuudessa esiin niin sanotut vakuudelliset bondit. EU-maat voisivat laskea liikkeelle vakuudellisia joukkovelkakirjoja, jotta ne pääsisivät bondimarkkinoille alemmin lainakoroin.
Katainen esitti bondi-idean jo ennen kesäkuun lopun EU-huippukokousta, missä asia jäi auki. Hänen mukaansa muut maat ovat kuitenkin osoittaneet kiinnostusta asiaan jälkeenpäin.
"Montin tapaaminen
ei ollut rutiinikokous"
Katainen totesi, että tapaaminen Montin kanssa oli monella tavalla erilainen kuin rutiinikokous. Pääministerit keskustelivat teknisten asioiden lisäksi myös maiden henkisestä tilasta.
– Keskustelut ovat olleet hieman erilaisia kuin ne, joita yleensä käyn kollegoiden kanssa heidän vieraillessaan täällä. Keskusteluissa käytiin läpi myös suomalaisten kansalaisten ja poliittikkojen näkemyksistä Euroopan tilanteesta.
Katainen kertoi selvittäneensä Montille, että monet suomalaiset kokevat nykyisen tilanteen epäreiluna, kun yhteisesti sovitut säännöt euroalueella eivät näytäkään toimivan ja monet ovat joutuneet työttömäksi velkakriisin takia, kun kasvunäkymät ovat heikentyneet.
– Liityimme euroon, kun luulimme että säännöt ovat reiluja ja samat kaikille. Nyt näyttää siltä, että näin olekaan, Katainen sanoi.











