Kirjaudu ▼
 

EU:sta liittovaltio vai ei?

Antti Aimo-Koivisto
EU:sta liittovaltio vai ei?
Eduskunta hyväksyi pankkituen Espanjalle. Olisiko Jyrki Kataisella ja Jutta Urpilaisella aikaa pohtia EU:n tulevaisuutta?
Espanjan pankkituelle annettiin siunaus. Olisiko nyt jo aika pohtia EU:n tulevaisuutta ja jopa liittovaltiokehitystä? Taloussanomat kysyi Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden emeritusprofessori Teuvo Pohjolaiselta liittovaltiosta.
Petri Turunen
20.7.2012 21:01
377

Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden emeritusprofessori Teuvo Pohjolaisen mukaan se, onko EU jo nyt liittovaltio, on määrittelykysymys.

– EU:ssa on joitakin liittovaltion piirteitä, kuten esim. se, että EU voi aikaansaada jäsenvaltioita sitovaa lainsäädäntöä, Pohjolainen sanoo Taloussanomille.

– Euroopan unionin tuomioistuin ratkoo lisäksi EU:n sopimuksiin ja säännöksiin liittyviä oikeuskysymyksiä. Se on yksi Euroopan unionin toimielimistä, Pohjolainen sanoo.

– EU ei kuitenkaan ole sillä tavalla liittovaltio kuin liittovaltiota oikeustieteessä perinteisesti tarkoitetaan. EU:n valtaoikeudet ovat rajatut, sillä EU:n jäsenmaat ovat kansallisvaltioita, joilla on omat perustuslait. Saksallahan on oma perustuslakituomioistuinkin.

Jos EU:n kansalaisten demokratiavajeesta halutaan päästä eroon, tarvittaisiin Pohjolaisen mukaan lisää päätösvaltaa EU:n parlamentille. Nythän komissiolla ja neuvostolla on paljon valtaa.

Entä jatkossa?

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Monien mielestä Euroopan unionin komissio taivuttelee euromaita jo nyt liittovaltioksi kriisin varjolla.

Suomessa ja muissa euromaissa pitäisi miettiä yhteiseen liittovaltioon siirtymisen etuja ja haittoja.

Liittovaltion piirteisiin kuuluu oikeus asettaa tietyissä asioissa jäsenvaltioissa välittömästi sovellettavia asetuksia, joilla on etusija jäsenvaltioiden lainsäädäntöön nähden. EU:n jäsenvaltioilla on kuitenkin oikeus erota unionista, mikä ei ole tunnusomaista liittovaltion osille.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (377)


Anonyymi
Jugoslavia tuhoutui siksi,että mikään ylhäältäpäin pako-
tettu ei pysy kasassa muuten kuin pakottamalla.
Nyt yritetään väkisin pakottaa yhteen kansat,joilla ei
ole yhteistä kulttuuria,ei yhteistä kieltä ja jo tässä
vaiheessa on käynyt selväksi,että pienet maat ovat mukana
vain maksumiehen roolissa.


Kuten Kreikka, Irlanti ja Portugali ovat siis maksumiehen roolissa, kun isot maat kuten Saksa vaan kerää tuki euroja? Ei taida siellä päässä hirveästi mitään liikkua.
Nimetön 21.7.2012 12:23

Anonyymi
Hallitus on jäänyt kiinni jo useasta valheesta ja salailusta. Ylimielisyydellä ei ole mitään rajaa!
Luvattiin kuunnella kansan ääntä, eipä lupaus pitänyt tässäkään asiassa.
Paljastuneet libor-, pankki- ja muut huijaukset olisi ensisijaisesti selvitettävä ennen uusia sopimuksia! Hallitus on ollut tietoinen näistä asioista ja jatkavat edelleen yhteistyötä esim. IMF! Voiko muuta odottaakaan kun meillä on itsellämme uransa asiakirjaväärentäjänä aloittanut pääministeri!
Asia on sitä koko luokkaa, että ehdottomasti KANSANÄÄNESTYS asiasta!
Laittakaa nimiä adressit.com
palataan "vanha 21.7.2012 12:27

Anonyymi
Paljastuneet libor-, pankki- ja muut huijaukset olisi ensisijaisesti selvitettävä ennen uusia sopimuksia!


Eikö sillä ole mitään merkitystä että libor-korko vaikuttamiseen osallistuneilla pankeilla ei ole mitään tekemistä Suomen pankkien kanssa ja ainut tuomittu pankki on Brittiläinen, joka ei edes kuulu Euroon.


Hallitus on ollut tietoinen näistä asioista ja jatkavat edelleen yhteistyötä esim. IMF!


IMF ei mitenkään liity mihinkään pankkihuijaukseen ja sen kanssa toimivat kaikki demokraattiset valtiot tällä telluksella.

Asia on sitä koko luokkaa, että ehdottomasti KANSANÄÄNESTYS asiasta!


Hieman jäi epäselväksi minkä takia haluat sen kansanäänestyksen.
Nimetön 21.7.2012 12:34

Anonyymi
Komisario Rehn tulee housuunsa jo pelkästään tällaisista uutisotsikoista. Sama ilmiö tapahtunee myös Kataiselle. Tulee liian äkkiä. Liittovaltio siis.


Komisario Rehn tulee housuunsa jo pelkästään tällaisista uutisotsikoista. Sama ilmiö tapahtunee myös Kataiselle. Tulee liian äkkiä. Liittovaltio siis.

Euroopan orjuutus alkaa jälleen Brysselistä


Tulee liian äkkiä??? Pemarithan hilluvat jo palstoilla voittoa: "ihanaa tulee liittovaltio".
Eli liekö asia viitta vaille valmis.
Nimetön 21.7.2012 12:34

Anonyymi
"Suo kätes Herra voimakkaan olla turva Suomenmaan, niin sodassa kuin rauhassa, kuin murheen, onnen aikana".. en tiedä uskoako Herraan, mutta turvaa vieraiden valtioiden taloudelliselta ja poliittiselta valtaukselta rakas Suomenmaa tarvitsee nyt ehkä enemmän kuin koskaan rauhan aikana.. terveisin sotainvalidin tyttärenpoika
enska1982 21.7.2012 12:47

Anonyymi
Suomen reaaliset vaihtoehdot ovat joko
a) Venäjän maakunta tai
b) Euroopan Liittovaltion osavaltio
kumpi parempi?

Siitä on kyse.

Pääsemmekö edes valitsemaan


Alemmuuskompleksiset bemarit ja fantsut. Täytyypä ihmetellä, mistä moinen alemmuudentunto.
Nimetön 21.7.2012 12:47

Anonyymi
Mitä eroa on keskusjohtoisella neuvostoliitolla ja keskusjohtoisella euroopanunionilla? Euroopassa on pyritty noudattamaan markkinataloutta, MUTTA se tuhotaan tulonsiirroilla täysin. Jäljelle jää samat rauniot, tuottamattomat työt ja alhainen elintaso, lukuun ottamatta hallituksien työntekijöitä.


Eu tuottaa työpaikkoja byrokraateille. Muut työpaikat eivät ole useinkaan eu:n ansiota. Kaikkeen tarvitsee melko sujuvan kielitaidon. A big problem for too many people.
Nimetön 21.7.2012 12:48

Anonyymi
Euroopan liittovaltionko vuoksi isoisäni haavoittui Summassa ja isöäitini veljet kuolivat talvisodassa.. Herää Suomi!! Eihän tämä voi mennä näin, että tulee Saksan 4. valtakunta ja Suomi on mukana kaikessa?!
enska1982 21.7.2012 12:52

Anonyymi
"Suo kätes Herra voimakkaan olla turva Suomenmaan, niin sodassa kuin rauhassa, kuin murheen, onnen aikana".. en tiedä uskoako Herraan, mutta turvaa vieraiden valtioiden taloudelliselta ja poliittiselta valtaukselta rakas Suomenmaa tarvitsee nyt ehkä enemmän kuin koskaan rauhan aikana.. terveisin sotainvalidin tyttärenpoika


Aika typerää se on uskoa joulupukkiin tai jumalaan.

Nyt olisi Suomen aika liittyä jo NATOon, kuten Virokin teki, että saisimme oikean ja todellisen suojan Venäjää vastaan, eikä tarvitsisi pelkästään rukoilla jumalaa.
Nimetön 21.7.2012 12:52

Anonyymi
Euroopan liittovaltionko vuoksi isoisäni haavoittui Summassa ja isöäitini veljet kuolivat talvisodassa.. Herää Suomi!! Eihän tämä voi mennä näin, että tulee Saksan 4. valtakunta ja Suomi on mukana kaikessa?!


Isoisäsi taisteli siksi että Suomalaiset voivat nyt itse päättää mitä sitten ikinä haluavatkaan päättää tulevaisuudestaan.
Nimetön 21.7.2012 12:57
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä