Kirjaudu ▼
 

Euromaat sopivat Espanjan pankkituesta

EPA/THIERRY ROGE
Euromaat sopivat Espanjan pankkituesta
Talouskomissaari Olli Rehnin mukaan tukiohjelman tavoitteena on Espanjan pankkisektorin tervehdyttäminen.
Euroalueen valtiovarainministerit antoivat tänään viimeisen siunauksensa Espanjan yhteensä 100 miljardin euron suuruiselle pankkituelle.
Taloussanomat–Bloomberg
20.7.2012 15:59
35

Valtiovarainministerien välisessä puhelinkokouksessa päätetty pankkituki maksetaan osissa, joista ensimmäiset 30 miljardia euroa voidaan nyt nostaa Euroopan rahoitusvakausvälineestä ERVV:stä. 

Pankeille ei kuitenkaan myönnetä tukia ennen kuin ne ovat sitoutuneet sisäisiin sopeuttamisohjelmiin.

– Pankkituen markkinoita rauhoittava vaikutus on vielä arvailujen varassa. Nähtäväksi jää lähtevätkö Espanjan lainakorot laskuun, totesi Etelä-Euroopan Barclays Capitalin pääekonomisti Antonio Garcia Pascual uutistoimisto Bloombergille.

Pankeille suunnattavalla tuella pyritään pitämään Espanjan valtion markkinakelpoisuus yllä, ja rajaamaan kriisin leviämistä. Espanjan säästökuureja vastustavat kansalaiset ja maan maksukykyä epäilevät sijoittajat aiheuttavat talouden kestokyvylle kasvavaa painetta.

Tukea maksetaan aluksi väliaikaisen vakausrahaston kautta. Euroopan pysyvä vakausmekanismi EVM aloittaa toimintansa aikaisistaan syksyllä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Pysyvästä vakausvälineestä ei makseta tukia ennen kuin uudesta Euroopan laajuisesta pankkivalvonnasta päästään sopuun.

– Tukiohjelman tavoitteena on Espanjan pankkisektorin tervehdyttäminen. Maahan on pyrittävä luomaan tehokkaasti säädeltyjä ja ohjattuja pankkeja, jotka kykenevät edesauttamaan talouden kestävää kasvua, talouskomissaari Olli Rehn lausui kokouksen päätyttyä.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (35)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nyt vain sammutellaan tulipaloja sitä mukaa kuin niitä syttyy.

Miksi poliitikot eivät ole ratkomassa todellista kilpailukyky- ja ylivelkaantumisongelmaa?
Kreikka, Espanja, Italia tarvitsevat heti -50% devalvaation omalla valuutallaan.
velkakuplan aika on 20.7.2012 15:59

Anonyymi
SPANISH GOVERNMENT GENERIC BONDS - 10 YR NOTE

GSPG10YR:IND 7.23400 0.22300 3.18%
oliskos viikonloppun 20.7.2012 16:00

Anonyymi
Länsimaat ovat eläneet 30 vuotta yli varojensa, joten tulevaisuus ei ole kovin valoisa.
velka on pahasta 20.7.2012 16:01

Anonyymi
No niin, nyt sitten vain odotetaan seuraavaa kriisipakettia...

Toivottavasti Jyrkillä ja Jutalla on jo kynät valmiina, sillä hetki voi koittaa milloin tahansa.
Hetki koittaa yleensä aina silloin kun edellisestä on sitovasti sovittu!
Next patient please 20.7.2012 16:02

Anonyymi
Nyt vain sammutellaan tulipaloja sitä mukaa kuin niitä syttyy.Miksi poliitikot eivät ole ratkomassa todellista kilpailukyky- ja ylivelkaantumisongelmaa?Kreikka, Espanja, Italia tarvitsevat heti -50% devalvaation omalla valuutallaan.

Ensin pitää saada oma valuutta.
Pöljä 20.7.2012 16:02

Anonyymi
Espanjan korot on nousussa joten hukkaan meni nekin rahat.



bloomberg.com/quote/GSPG10YR:IND



Mitäs seuraavaksi "pelastetaan" ?
Suomi pojalla rahaa 20.7.2012 16:03

Anonyymi
Suunnitelma Euroopan Yhdysvalloista nytkähti taas kukonaskelen eteenpäin.
Iloinen EUrooppalain 20.7.2012 16:05

Anonyymi
Seuraavina ovat vuorossa Kypros, Slovenia, Espanjan valtio ja Italia.
seuraava potilas 20.7.2012 16:06

Anonyymi
Kaikki p-puheita kun perusongelmaa ei haluta ratkaista. Tilanne vastaa juuri sitä kun terr oristien kanssa aletaan neuvottelemaan.
Too big to fail 20.7.2012 16:08

Anonyymi
No niin, nyt sitten vain odotetaan seuraavaa kriisipakettia...

Toivottavasti Jyrkillä ja Jutalla on jo kynät valmiina, sillä hetki voi koittaa milloin tahansa.
on se mukava odottaa seuraavaa (vielä Suomen tasavallan budjettia) tästä lähtien se on Euvostoliiton budjetti... leikkauksia tiedossa...
oi Suomi sinun päivä 20.7.2012 16:09
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä