Kirjaudu ▼
 

Katainen: Suurin osa suomalaisista kurkkuaan myöten täynnä talouskriisiä

Antti Aimo-Koivisto
Katainen: Suurin osa suomalaisista kurkkuaan myöten täynnä talouskriisiä
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi tänään eduskunnassa tietävänsä, että suurin osa kansalaisista on kurkkuaan myöten täynnä talouskriisiä, eikä haluaisi enää kuulla yhdestäkään uudesta tukipaketista. Hänen mukaansa hallitus kuitenkin katsoo, että jos Espanjan pankkisektori ei saa tukea, se ajautuu todennäköisesti hallitsemattomaan kaaokseen, joka vetää mukaan koko Euroopan – myös Suomen.
Taloussanomat
19.7.2012 15:13
424

Kesälomiltaan koolle kutsuttu eduskunta aloitti tänään iltapäivällä täysistunnossaan Espanjan vakuutuspaketin käsittelyn.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pahoitteli, että vakuuspakettiin liittyvät asiakirjat voitiin toimittaa kansanedustajille niin myöhään. Kansanedustajat saivat käännöksen Suomen ja Espanjan välisestä vakuussopimuksesta keskiviikkona illalla.

Katainen sanoi ymmärtävänsä, että suurin osa suomalaisista on kurkkuaan myöten täynnä talouskriisiä eikä haluaisi kuulla enää yhdestäkään uudesta tukipaketista.

– Hätäisimmät haluaisivat ratkaista kaiken irrottamalla Suomen eurosta tai pyrkimällä hajottamaan euron. Nyt täytyy pistää jäitä hattuun, Katainen sanoi.

Jos Espanja ei saa apua,
se ajautuu kaaokseen

Euromaat ovat päättäneet antaa Espanjalle enintään 100 miljardia euroa lainaa. Rahat käytetään maan pankkijärjestelmän tervehdyttämiseen. Ensimmäinen lainaerä on 30 miljardia. 

Suomi on ilmoittanut, että se osallistuu lainaan, jos saa Espanjalta vakuudet. Suomen ja Espanjan väliset vakuusneuvottelut saatiin lopputulokseen tiistaina.

Katainen sanoi eduskunnalle hallituksen katsovan, että ilman tukea Espanjan pankkisektori ajautuisi todennäköisesti hallitsemattomaan kaaokseen, joka vetäisi mukanaan Espanjan valtion ja koko Euroopan. Myös Suomen.

– Toivon, että viimeistään nyt kaikki ne, jotka vastustavat espanjalaisten pankkien lainoitusoperaatiota kertoisivat rohkeasti ja avoimesti, mitä kukin arvioi tapahtuvan, jos lainaa ei anneta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Enää ei riitä, että vastustaa. Nyt täytyy esittää rehellinen arvio oman vaihtoehdon seurauksista, Katainen sanoi.


"Helppoja ratkaisuja
ei ole olemassa"

Pääministeri muistutti eduskunnalle, että Euroopan talouskriisin hoidossa ei ole olemassa helppoja ratkaisuja.

– Joka muuta väittää, ei kerro koko totuutta.

Katainen sanoi itse vakaasti uskovansa, että euroalueen yhtenäisyys on suomalaisten kannalta ylivertaisesti paras vaihtoehto.

– Euroalueen hajoaminen tai Suomen ero ei varmasti olisi meille maailmanloppu. Mutta euroalueen hajoamisesta tai Suomen irtaantumisesta olisi isoja ja ennustamattomia seurauksia suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan.

Ihmiset Jyrki Katainen
Tagit euronkriisi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (424)

Sivut:1 ... 41 42 43
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Käykää allekirjoittamassa aiheeseen liittyvät adressit,nimet näkyviin,sillä ehkä saadaan jotain jarrua tälle järjettömyydelle.Suureen ikäluokkaan kuuluvana,isäni terveytensä menettäneenä,nuoruutensa Suomen puolustamiseen uhranneena ja jälleenrakentamisen vaikeat köyhyyden ajat koko perhe kokeena tunnen syvää katkeruutta Urpilaisen,Kataisen hallituksen ajamisesta Suomea samanlaiseen köyhyyteen mitä se oli sodan jälkeen.
Itä-Suomi 21.7.2012 20:23

Anonyymi
Hoet koko ajan yhteisvastuusta etkö tajua yhteisvastuuta on aina silloin kun pitää maksaa ei ikinä silloin kun rahaa jaetaan.Hoette kummatkin katainen ja urpilainen että tämä on Suomalaisten hyväksi jos tämä on muka meidän hyväksi niin lopettakaa ei me haluta enää maksaa yhdenkään maan tukipakettia,emmekä yhteisvastuuta ASINUT MITÄ HALUAMME ON ETTÄ EROATTE KANSA ON TEIDÄT VALINNUT TE OLETTE TYRINEET TE SAATTE POTKUT OLETTE EROTETTUJA OLETTE HEIKOIN LENKKI ME HALUTAAN KATAISESTA JA URPILAISESTA JA TÄSTÄ TÄYSTUHO HALLITUKSESTA EROON jos ette nyt jo ymmärrä niin sahajauhoja teillä on aivojen tilalla
erotkaa jo 22.7.2012 0:36

Anonyymi
Eikö näille suomen päättäjille löydy lakia,saavat mellastaa ja valheella myydä suomen itsenäisyyden EU:n liittovaltiolle.Demokratia on muutunut digtatuuriksi. Onhan pääministeriteiä eronnut olemattomien lautkasojenkin vuoksi.Naispääministeri erosi,ennekuin kerkes alottaakaan työtään? Nämä ilmeisesti olivat vstuullisempia kun erosivt nöyrästi tehtävistää.
eipä kannata enää ää 22.7.2012 9:01

Anonyymi
Erään arvion mukaan Espanjan pankit tarvii ainakin 200 miljardia tukea. Lisäksi Espanjan valtio tarvinnee tukea, samoin Italia....

Joten näitä riittää.

Cypros, Kreikka, Irlanti, Portugali tarviinee myös apua...

Samaa mieltä ja tästä seuraa uusi maailman järjestys, kun on jotenkin elämän jatkuttava, joten mikrosirut laittavat ranteeseen tai otsaan, mitä myöten valvonta kasvaa entisestään ja entistä orjallisempaa "elämästä" tulee. (Ilmestyskirja 13)
S.H 25.7.2012 9:34
Sivut:1 ... 41 42 43
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä