Kirjaudu ▼
 

Katainen: Eurosta eroaminen tulisi kalliiksi

Lehtikuva
Katainen: Eurosta eroaminen tulisi kalliiksi
Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan eroaminen eurosta olisi tavalliselle veronmaksajalle taloudellinen katastrofi. Katainen kirjoittaa Savon Sanomien kolumnissaan, että ero merkitsisi verojen korotuksia ja hyvinvointipalvelujen rajua leikkaamista.
Taloussanomat
15.7.2012 09:02
722

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) moittii sunnuntaisessa Savon Sanomien kolumnissaan helpon euroeron ennustajia vaarallisen tyhjistä ja epä-älyllisistä puheista.

Katainen varoittaa, ettei ole olemassa helppoa ratkaisua, jolla Suomi irtautuisi rahaliitosta ja kukoistaisi yksinään. Erosta kohkaavat ovat hänen mielestään jättäneet kertomatta sen, millaista oman pienen valuuttansa kanssa painiskelevan Suomen arki sitten olisi.

Kataisen mukaan rahaliitosta eroaminen ei olisi maailmanloppu, mutta sen seuraukset iskisivät kipeästi tavalliseen kansalaiseen.

– Käytännössä joutuisime tekemään merkittäviä leikkauksia hyvinvointibudjettiimme ja samalla perimään ihmisiltä lisää rahaa korkeampina veroina.

Eurossa pysyminen onkin hänen mukaansa tällä hetkellä suomalaisille paras ratkaisu.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇


Katainen uskoo EU-jäsenmaiden yhdentymisen syvenevän tämän kriisin takia. Hän sanoo olevansa valmis "ottamaan seuraavan askeleen integraatiossa", mikäli yhteiset säännöt ovat reilut.

Hän ei niele opposition väitteitä siitä, että Suomi olisi eurokriisin hoitamisessa unohtanut kansalliset etunsa.


– Itse olen toteuttanut politiikkaa, jonka olen arvioinut palvelevan parhaiten Suomen ja suomalaisten etua, Katainen vakuuttaa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (722)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 73
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Pelottelu ja pakottaminen jatkuu.
tuttua huttua 15.7.2012 9:05

Anonyymi
Sen laskun maksavat ne jotka euron halusivat!!!!
Ps/Helsinki 15.7.2012 9:05

Anonyymi
Espanjan pankkien rahoittama ökyrakentaminen josta seurauksena asuntokupla tyhjät asunnot ja pankkikriisi tuntuu olevan suomalaisten veronmaksajien vika...
Vai miksi tuetaan Es 15.7.2012 9:06

Anonyymi
Hyvähän se on pelotella, että kalliiksi tulisi euroero. Kalliimmaksi vaan tulee ytimessä pysyminen.
Haikki 15.7.2012 9:07

Anonyymi
hallityus on toimillaan varmistanut, että jatkossa meillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin leikkaukset ja veronkorotukset. Sillä ei enään ole väliä pysymmekö eurossa vai eroammeko siitä. Suomalaisten rahat on jo annettu muille.
Pysyminen tulee vain hieman kalliimmaksi kuin eroaminen.

Kiitos siitä kaikille hallituspuolueille tasapuolisesti.
Tulen muistamaan tämän seuraavissa vaaleissa. Ja sitä seuraavissa myös. Tämä on minun osuuteni vastuun kantamisesta.
Rahat muille, veronk 15.7.2012 9:07

Anonyymi
Eurosta eroaminen iskisi kipeästi kansalaiseen...eikö tämä rahojen lappaminen asiansa huonosti hoitaneille maille iske yhtä kipeästi kansalaiseen....koko ajan tulee uusia säästölistoja...?
Samaa JK mantraa ham 15.7.2012 9:08

Anonyymi
EU:n päättäjät ovat tulleet veronmaksajille todella kaalliiksi.
Pertti 15.7.2012 9:08

Anonyymi
tuo edullisin vaihtoehto nyt sitten vissiin on se maksetaan kiltisti kun erota ei uskalleta.
palle kulning 15.7.2012 9:09

Anonyymi
Eihän Jyrki voi tietää paljonko ero maksaa, koska isot pojat ovat kieltäneet edes ajattelemasta asiaa!
Kofka 15.7.2012 9:10

Anonyymi
Kumpi tulee lopulta kalliimmaksi:
kertarysäys eroon eurosta, jonka jälkeen talous lähtee nousuun heikentyneellä markalla
VAI
maksaa ikuisesti etelän valtioiden korruptiota, ylisuurta elintasoa, ylisuurta julkista sektoria ja yritystukia heikoille yrityksille.

SIIS kertakulu vai ikuinen orjuus etelän riistettävänä, kumpi tulee suomalaisille halvemmaksi?
Vapaa mies 15.7.2012 9:10
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 73
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä