Kirjaudu ▼
 

Katainen: Eurosta eroaminen tulisi kalliiksi

Lehtikuva
Katainen: Eurosta eroaminen tulisi kalliiksi
Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan eroaminen eurosta olisi tavalliselle veronmaksajalle taloudellinen katastrofi. Katainen kirjoittaa Savon Sanomien kolumnissaan, että ero merkitsisi verojen korotuksia ja hyvinvointipalvelujen rajua leikkaamista.
Taloussanomat
15.7.2012 09:02
722

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) moittii sunnuntaisessa Savon Sanomien kolumnissaan helpon euroeron ennustajia vaarallisen tyhjistä ja epä-älyllisistä puheista.

Katainen varoittaa, ettei ole olemassa helppoa ratkaisua, jolla Suomi irtautuisi rahaliitosta ja kukoistaisi yksinään. Erosta kohkaavat ovat hänen mielestään jättäneet kertomatta sen, millaista oman pienen valuuttansa kanssa painiskelevan Suomen arki sitten olisi.

Kataisen mukaan rahaliitosta eroaminen ei olisi maailmanloppu, mutta sen seuraukset iskisivät kipeästi tavalliseen kansalaiseen.

– Käytännössä joutuisime tekemään merkittäviä leikkauksia hyvinvointibudjettiimme ja samalla perimään ihmisiltä lisää rahaa korkeampina veroina.

Eurossa pysyminen onkin hänen mukaansa tällä hetkellä suomalaisille paras ratkaisu.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇


Katainen uskoo EU-jäsenmaiden yhdentymisen syvenevän tämän kriisin takia. Hän sanoo olevansa valmis "ottamaan seuraavan askeleen integraatiossa", mikäli yhteiset säännöt ovat reilut.

Hän ei niele opposition väitteitä siitä, että Suomi olisi eurokriisin hoitamisessa unohtanut kansalliset etunsa.


– Itse olen toteuttanut politiikkaa, jonka olen arvioinut palvelevan parhaiten Suomen ja suomalaisten etua, Katainen vakuuttaa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (722)


Anonyymi
Tämänkään palstan marisijoilta ei tule visiota itsenäisestä markka-Suomesta.


Jos ulkomailla halutaan suomalaisia tuotteita ja ne ovat sopu hintaisia en ymmärrä mikä vaikutus on siinä kohtaa suomen valuutalla. Omin toimin omiin asioihin vaikuttaminen olisi helpompaa kuin nöyristellä euroopan ydintä ja maksaa yli varojensa eläneitten velkoja. Parempi kerta rytinä kuin jatkuva kitinä.
Pohjolan sitkeä kans 15.7.2012 9:35

Anonyymi
Nykyinen järjetön eurolinja on merkinnyt ja merkitsee verojen korotuksia ja hyvinvointipalvalujen rajuja leikkauksia. Se on tavalliselle veronmaksajalle taloudellinen katastrofi.

Varoitan Suomen kansalaisia pääministerin vaarallisista ja epä-älyisistä puheista.

Miksi tällaiselle "älykölle" maksetaan palkkaa kyseisestä virasta?
CXX 15.7.2012 9:36

Anonyymi
Maansa lahjoittavat savolaiset piällysmiehet tulevat Suomelle helvetin kalliiksi, eikä vain rahallisesti.
Nimetön 15.7.2012 9:36

Anonyymi
Kauppalehden artikkelin mukaan Eu on tullut suomelle maksamaan 2008 jälkeen 35 miljardia euroa.
Siis 35miljardia enemmän kuin ollaan saatu. Muilla pohjoismailla ei tälläisiä ongelmia ole.
Mistä johtuu, että esim suomen teihin ei satsaa juuri mitään?
Verratkaa esim ruotsin ja suomen maanteiden kuntoa.
Mistä nämä 35 miljardia on pois?
Kallis Eu 15.7.2012 9:37

Anonyymi
Tuhlarimaiden velkojen maksu on pohjaton kaivo. Kun velkojen korko pyörii yli 5%, niin ei ikäpäivänä mikään kansantalous pysty maksamaan edes lainan korkoja, saati lyhentänään, niitä samanaikasesti! Velka vaan kasvaa!
Esko Tapani Kokko Va 15.7.2012 9:38

Anonyymi
"Käytännössä joutuisimme tekemään merkittäviä leikkauksia hyvinvointibudjettiimme ja perimään ihmisiltä lisää rahaa korkeampina veroina."

Anteeksi vain Jyrki! Eikö nyt näin juuri tapahdu? Hyvinvointipalveluja ajetaan alas ja kiristetään mm. kuntia nostamaan veroja. Olet tainnut siellä EU:n "ytimessä" liikkuessasi saada vain tällaisia yksioikoisia fraasimaisia ohjeita, miten pelotella kansaa. Mehän olemme ties kuinka kauan olleet nettomaksajia ja nyt lisää tulee, kun joudumme kustantamaan EVM.a, lainakuluja, puhumattakaan vähän väliä "kriisikokouksia" pitäviä hallitus- ja euroedustajia.
Jyrki kiltti. Sinunkin palkkasi, matkakulusi, jne, jne tulee veronmaksajien kukkarosta (jokainen killinki, joita näpeissäsi pyörittelet).
Pohjoismainen hyvinvointivaltio luotiin kyllä ennen EU:a ihan omin voimin. Tosin sitä alettiin menestyksellä nakertaa, kun unioniin siirtymistä suunniteltiin.
Jyrki hyvä. Elämää on ollut ennen EU:a ja on sen jälkeenkin. Ole positiivisella mielellä! Tietenkin sinulla voi olla omakin kriisin paikka, jos sinulle on mahdollisesti lupailtu jotain kovapalkkaista virkaa..
Vanha ja nainen 15.7.2012 9:38

Anonyymi
Pelkkää soopaa kataisen lätinä, kerroppa jykä miten sitten esim Ruotsi pärjää nyt oman pienen valuuttansa kanssa, valehteleminen on rumaa.
Nimetön 15.7.2012 9:38

Anonyymi
Missä laskelma?
Ruotsi ja Englanti eivät ole eurossa, ovatko he nyt sitten ihan pihalla vai?
taas näitä 15.7.2012 9:39

Anonyymi
Huomaatteko eron ministereissä? Katainen keinolla millä hyvänsä änkeää itsensä mediaan ja yleensä höpisee jo moneen kertaan toistettuja asioita.Urpilainen median kysymänä antaa jämäkät lausuntonsa sen hetken tilanteesta ja siinä se.Lisäksi joutuu oikomaan kokoomuksen johtohenkilön hallitusohjelman vastaisia lausuntojakin. Urpilainen ei ole mikään media-tyrkky. On siinä eron ministereissä. No Kataista pelottaa tietenkin kannatuspako näin kuntavaalien edellä. Huomaakohan, että juuri hän itse on sen aiheuttanut.
Observer 15.7.2012 9:40

Anonyymi
Otto-Ville Katainen, EROA!
Katainen ja Urpolain 15.7.2012 9:41
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä